lauantai 23. joulukuuta 2017

Viikon 51 huiput - joulun odotusta



Joulunalusviikko on sujunut yllättävän leppoisissa merkeissä. Kaipa sitä on vuosien myötä oppinut, että joulu tulee joka tapauksessa oli asiat ehtinyt tehdä tai ei. Vielä muutama vuosi sitten poikkeuksetta jossain vaiheessa iski armoton joulustressi ja harmittelin tekemättömiä hommia. Viime vuonna asiat hoituivat jo huomattavan paljon kiireettömämmin kuin aiemmin, tänä vuonna en ole tuntenut minkäänlaisia paineita tai paniikkia. Jouluvalmisteluiden lomassa olen malttanut välillä istahtaa nauttimaan kuusen tuoksusta, kynttilöiden loisteesta ja jouluisen olohuoneen tunnelmasta.

9


Joulukuusi sai eilen ylleen aika yksinkertaisen puna-valkoisen koristelun ja jätin jopa kimaltelevat koristenauhat ja köynnökset laittamatta. Viime vuosina olen suosinut valkoisia ja hopeisia koristeita, tänä vuonna halusin pitkästä aikaa ripustaa kuuseen myös pienet punaiset puukoristeet, jotka tyttärien ollessa pieniä olivat käytössä joka joulu. Kuuseen päätyi myös pari koristetta niiltä ajoilta, jolloin itse olin aivan pieni.




Lopuksi vielä kuvapläjäys tontuistamme. Meillä on neljä tonttua, jotka ovat viimeisen parin viikon ajan seikkailleet ympäri kotia. Välillä ne kokoontuvat yhteiseen neuvonpitoon, josta ne sitten joko yksitellen tai kerralla koko sakki katoavat omille teilleen. Ihmisten ilmoille ne putkahtavat sitten jossain vaiheessa. Milloin olen löytänyt tontun meikki- ja hiustuotekaapistani tai mukihyllyltä, joskus taas tonttu on livahtanut saunan lauteille tai on minua vastassa eteisessä. Puuhiksen tontut ovat yllättäneet moneen otteeseen piiloutumalla vaikkapa takin taskuun, vaatteiden joukkoon tai peiton alle tyynylle. Joskus ne ovat auttamattoman huimapäisiä: yksi oli kiivennyt parin metrin korkeuteen jouluoksalle, josta ei uskaltanut tulla itsekseen pois, toinen oli kavunnut kaiuttimen päälle. Yksi puolestaan oli jäänyt juntturaan kellorasiani kannen väliin. Kaikkea ne ovat keksineet ja joka paikkaan ehtineet. Yrittivät tunkea mukaan viime viikkoiselle Tallinnan matkallekin, mutta onneksi huomasimme tilanteen ja saimme jätettyä ne kotiin. Joulusta nekin näyttävät nauttivan, tänä aamuna herättyäni löysin koko joukon ihailemassa kuusta ja kynttilän loisteessa ne myös mielellään oleilevat.







Oikein ihanaa ja rauhallista joulua!






6 kommenttia:

  1. Hauskat nuo seikkailevat tontut. Oikein ihanaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontut jatkoivat seikkalujaan vielä joulun ajan, nyt alkavat rauhoittua :)

      Poista
  2. Aivan ihana tuo teidän kuusi, siinä on kaunista vanhan ajan tunnelmaa. Mukavaa uutta vuotta Belladonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kuusessa vähän bling blingiä, tänä vuonna vanhanaikaisemmalla meinigillä. Vaihtelu virkistää!

      Poista