maanantai 22. toukokuuta 2017

Viikon 20 huiput

Viikon maallaolon jälkeen kotiuduimme eilen. Viikon aikana sää vaihteli laidasta laitaan maanantain 4 asteen kylmyydestä lauantain 25 asteen helteeseen. Vaikka kotona on ihana taas olla, täytyy myöntää, että vähän haikein mielin lähdimme kotiin. Lähtiessämme sää oli mitä kaunein ja sunnuntaina vihdoin myös koivuissa alkoi näkyä vihreitä hiirenkorvia.  Muut lehtipuut alkoivat vihertää jo muutamaa päivää aiemmin, ja luonto kaunistui päivä päivältä. Kuin taikaiskusta ruusupensaiden alle ilmestyi satoja keltaisia käenrieskoja. Järven tuntumassa rentukat eivät vielä nousseet, vaikka niitä näkyi kotimatkalla monessa paikassa.
Talliin saapuivat taas "omat" pääskyset, hyttyset inisivät korvan juuressa ja ampiaiset kimalaiset pörräsivät kukkien joukossa. Paras tapa aloittaa päivä olikin, kun pystyi nauttimaan aamiaisen ulkona auringonpaisteessa luonnon ihmeitä seuraten.




Järven vesikin lämpeni 12 asteeseen. Hirvittävän kylmältä se tuntui edelleen, mutta ihan yhtä pahasti vesi ei enää kylmettänyt nilkkoja, eikä ollut niin kiire vetäistä kylpytakkia päälle. Laituri on vielä asentamatta paikoilleen, mutta iloksemme runko oli säilynyt ehjänä jäiden puristuksessa. Pari vuotta sitten jäät veivät sen mukaan ja runko tehtiin uusiksi viime vuonna. Yhtä ilahtunut olin siitä, että pari vuotta sitten valmiiksi saamani betonilaattapolku, johon olin käyttänyt raparperilehtiä muottina, oli sekin säilynyt aivan ehjänä roudan kourissa.


Kesäkauden alku näkyi myös ruokavaliossa. Monena päivänä nautimme kasviksia tai kevyttä keittoa, mutta vastapainona avasimme grillikauden ja lämpimän sään johdosta pystyimme syömäänkin ulkona. Kokonaisena grillattu possun pihvifilee ja ohuet broilerpihvit olivat kertakaikkisen maukkaita, ja miten jopa jauhelihapihvit voivatkin maistua niin paljon paremmilta grillattuna. Kasvisnyytit ja -gratiini sekä parsat olivat itsestään selviä lisukkeita kevään ensimmäisille grilliruuille, samoin "Mössö". Mössö on perheen ja lähisuvun antama nimi majoneesi-juustoraaste-valkosipulitahnalle (mausteena mustapippuria, paprikajauhetta ja grillimaustetta) ja se on ehdoton must-lisuke kaikelle grillatulle herkulle.




Ihan pelkkää syömistä ja luonnon ihastelua ei maalla olomme tälläkään kertaa ollut. Aloitin ikkunan- ja verhonpesurumban. Huh, mikä urakka ja vasta ns. sali ja keittiö on hoidettu. Kyllähän ne ikkunat pesee nopeasti, mutta varsinainen työ on sitten ikkunan puitteiden ja välien puhdistuksessa. Asiaa ei yhtään nopeuttanut se, kun holautin täysinäisen vadillisen pesuvettä puulattialla, jota sitten moppasin tovin jos toisenkin. Ainakin tuli lattia pestyä niiltä osin perusteellisesti :)


Verhojen silitys tai lattian moppaus ei kuulu lempparipuuhiini, mutta sen sijaan kirveen varteen tartun mielelläni - varsinkin, kun yleensä miehet hoitavat puunpilkkomiset ja minä teen sitä satunnaisesti huvikseni.
Sainpahan hyötyliikuntaa, kun sytykepuiden lisäksi ja pilkoin ihan oikeita klapejakin. Tästä pinosta noin kolmasosa on aikaansaannostani.


Nyt olisi edessä silityspuuhia. Pari viikkoa sitten siirsin kesävaatteet varastosta kaappiin, mutta suurin osa on edelleen silittämättä. Täytyy kantaa silityslauta ja -rauta telkkarin eteen, niin homma sujuu sutjakkaammin.


Kivaa maanantai-iltaa!












7 kommenttia:

  1. Mökillä riittää kyllä aina tekemistä. Tekemäsi astinkivet ja koko polku ovat ihania ❤️
    Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Teillä on kauniit maisemat maalla - ja tuo peikonlehtipolku on upea!
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noissa maisemissa silmä lepää, varsinkin kunhan lehtipuut saavat kunnon lehdet. Oikein mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Minulla on muutama raparperilaatta ja niissä oli kauhea homma. Sinulla kokonainen polku, huh, miten upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen urakka tuo kieltämättä oli. Viime kesänä en sitten jaksanut tehdä yhtäkään laattaa, vaikka niin suunnitelin. Nyt tuntuu siltä, että tänä kesänä voisin taas muutaman tehdäkin.

      Poista
  4. Suomen luonto <3 Oletpa ollut ahkera, mökillä aina puuhaa riittää. Mukavaa, kun pääsee jo oikeasti ulos syömään sielläkin1

    VastaaPoista