maanantai 19. syyskuuta 2016

Viikon 37 huiput

Viikonlopun vietin rauhallisissa merkeissä kotiympyröissä. Edellisestä kotiviikonlopusta olikin jo aikaa useampi viikko ja nyt emme halunneet sopia ennalta mitään aktiviteettia tai tapaamisia. Lauantaina piipahdin Helsingin rautatientorilla, jossa pidetään Kansainväliset Suurmarkkinat. Niiden ajatuksena on tarjota eri maiden tai alueiden laadukkaita erikoistuotteita tavallisille kuluttajille. Nähtävää, koettavaa ja maisteltavaa riitti. Oli nahkatuotteita, koruja, kukkia ja kukkasipuleita, saippuaa, kosmetiikkaa ja monipuolisia kädentaidon tuotteita sekä isona osana tietysti syötäviä ja juotavia herkkuja ympäri maailman. Ihmisiä oli aika ajoin tungokseen saakka, mutta silti oli kiva kierrellä tutustumassa tuotteisiin. Markkinat kestävät 25.9.2016 saakka ja olenkin suunnitellut poikkeavani siellä uudemman kerran.



Ihanasta houkutuksista huolimatta jätin herkut tällä kertaa ostamatta (paitsi pari palaa englantilaista fudgea, jota en voinut vastustaa), sillä viime viikolla päätin kääntää ruokavalioni terveellisempään moodiin. Hyvän geeniperimän vuoksi olen voinut lähes koko ikäni syödä mitä tahansa ilman että se näkyi painossa. Muutaman viime vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut ja tuntuu siltä, että nykyään jo pelkkä herkkujen ajattelu näkyy vyötäröllä. Kesän aikana painoa kertyi hieman lisää, niinpä kuntokuuri ja ruokavalion muutos on tarpeen.

5:2 dieettiä kokeilin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, mutta tuolloin se tyssäsi heti alkuunsa. Ohjelmassa oli tuolloin niin paljon kaikkea muuta, että paastopäivien aikatauluttaminen sekä ruokien suunnittelu osoittautui turhan hankalaksi. Nyt päätin kokeilla pätkäpaastoa uudemman kerran. Ensimmäisen viikon paastopäivät sujuivat huomattavan paljon paremmin, mitä olin osannut kuvitellakaan. Toki ruokien suunnittelu, punnitseminen sekä kaloreiden laskeminen vie näin tottumattomalta aika paljon aikaa, mutta eiköhän tuohon ajan mittaan totu. Kerron jossain vaiheessa kuulumisia, miltä 5:2-dieetti on tuntunut.


Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta paastopäivistä ja ruokavalion keventämisestä huolimatta viime viikkoon mahtui jopa parikin viininmaistelutilaisuutta. Tiistaina kokoonnuimme syksyn ensimmäiseen viiniklubitapaamiseen ravintola Basessa. Maistelun kohteena olivat sieni- ja riistaviinit. Toisen kerran maistelin viinejä Vanhalla ylioppilastalolla Mikä Viini -tapahtumassa.



Muutamaa paitahankintaa lukuun ottamatta käyttövaatteiden ostokset ovat jääneet tekemättä. Niiden sijaan olen satsannut urheiluvaatteisiin ja tehnyt muutamia hyvältä tuntuvia hankintoja. Esim. Karhun tekniset paidat ovat varmaan parhaita, mitä mulla on koskaan ollut ja vaikka Merrelin kengät eivät kauneudella häikäise, ne ovat osoittautuneet kertakaikkisen loistaviksi käytössä. Nyt ei liikunnan lisääminen ole ainakaan varusteista kiinni!






Tänään on taas paastopäivä. Jokunen kalori on vielä käyttämättä päivittäisestä 500 kcal:n satsista, joten taidan lähteä nauttimaan iltapalaksi riisikakun raejuustolla.

Mukavaa maanantai-iltaa!








8 kommenttia:

  1. Mä taisin katsella samoja Merrelin kenkiä keväällä. Onko nuo ne kävelyyn tarkoitetut?
    Samoin tuota 5:2 dieettiä olen mietiskellyt, ostin jo vaa'ankin ruokien punnitsemista varten. Seurailenkin, miten sulla menee :), tsemppiä siihen!

    Mä oon päässyt herkuttelusta, mutta liikuntaa pitää kyllä silti lisätä. Miten sekin tuntuu välillä niin vaikealta, plääh! Vaan ei huvita hyviä Hypoxi-tuloksia hukata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt noita Merreleita ja tuntuvat pitkilläkin lenkeillä todella mukavilta. Aika kevyet, mutta silti pohja on niin tukeva, ettei kivet ym. tunnu läpi. Kuten Outi tuossa alempana mainitsee, Lumo lifestylen blogissa on ihania ohjeita. Minä silloin tällöin kerron omista tuntemuksista ja kokemuksista. Saas nähdä, miten tulee sujumaan. Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Lumo lifestyle blogissa on mahtavia 5:2 ruokaohjeita.

    https://lumolifestyle.blogspot.fi/search/label/5%3A2%20fast

    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin on, tänäänkin siellä oli ihanan värikäs ja herkullisen kuuloinen ruoka. Olen lueskellut niitä säännöllisesti, mutta nyt täytyy käydä läpi vanhempiakin ohjeita uusin aatoksin. Kiitoksia vinkistä kuitenkin ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus! Tännekin on hiipinyt 2-3 ylimääräistä kiloa, joitten pudottamiseen en ole löytänyt puhtia. Nyt alankin innolla seurata, miten sinun "urakkasi" edistyy. Jospa saisin inspiraatiota itsellenikin.
    Kivat nuo Merrellin kengät.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä muutama vuosi sitten kesäkilot (jos niitä edes tuli) hävisivät itsestään, kun loman jälkeen palasi arkirutiineihin. Vuosi vuodelta ylimääräisten kilojen karsiminen vaikeutuu, nyt saa tehdä tosissaan töitä sen eteen.

      Poista
  4. Tottuminen viiskakkoseen vie aikansa, mutta ei se mahdotonta ole. Meillä elämäntapa on jatkunut jo 4,5 v. ja noudatamme sitä n. 90% ajasta, viime viikko Pariisissa ei sisältänyt paastopäiviä, mutta heti maanantaina palattiin ruotuun.

    Enää en laskeskele tarkkaan kaloreita, tiedän suunnilleen paljonko missäkin on kaloreita/100 g. Välillä jäädään alle 500 kalorin ja välillä mennään himppasen yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin varmasti on. Viimeksi, kun yritin, tuntui todella haastavalta. Nyt näyttäisi sujuvan paremmin. Tuo elämäntapa on myös minun tavoitteeni.

      Poista