maanantai 12. syyskuuta 2016

Viikon 36 huiput

Tässäpä jälleen otoksia viikon varrelta.
Alkuviikon vietimme vielä maalla ja luonto näytti jälleen parhaita puoliaan. Saimme nauttia kauniista alkusyksyn säästä, aurinko lämmitti ihanasti monena päivänä ja aamusumu pehmensi maiseman utuiseksi. Harmillista, että en saanut kuvattua upeaa tähtitaivasta, revontulia enkä tähdenlentoja, joita ihailin eräänä iltana.




Perjantaina pääsin pitkästä aikaa kampaajalle. Edellisestä käynnistä oli vierähtänyt todella pitkä aika, joten nyt "uusi pää" virkisti olemusta ja mieltä sitäkin enemmän. Annan kampaajalle aina melko vapaat kädet niin mallin kuin värinkin suhteen. Tällä kertaa hän ehdotti syksyyn sopivaa tummempaa sävyä, jota piristettiin muutamalla vaaleammalla raidalla. Olen oikein tyytyväinen hänen valitsemaansa sävyyn.


Meillä on ollut vuosien ajan perinteenä tehdä syyskuun alussa lauantaista sunnuntaihin kestävä reissu kahdeksan pariskunnan kesken. Lyhyt matka on suuntautunut esim. Tallinnaan, Tartoon tai johonkin suht lähellä sijaitsevaan kotimaan kaupunkiin. Matkan organisoiva pariskunta vaihtuu vuosittain ja järjestäjä saa päättää matkakohteen sekä -ohjelman. Viime vuonna matkasimme meidän toteuttamalle reissulle Hämeenlinnaan, tänä vuonna kohteena oli Vierumäen liikunta- ja vapaa-ajankeskus.


Lauantain ohjelmaan kuului ratkiriemukkaan yhdessäolon sekä hyvän ruuan ja juoman lisäksi sopivasti  liikuntaa. Päivä alkoi tanssillisella osuudella, jolloin meitä opastettiin niin hip-hopin kuin cha cha chaan ja rumban saloihin. Hauskaa oli, vaikkei askeleet ihan kohdalleen osuneetkaan.
Kukaan meistä ei ollut aiemmin pelannut kin-ballia, mutta nyt pääsimme testaamaan sitäkin. Tosi hauska peli, kannattaa kokeilla, jos siihen tulee tilaisuus. Niin reipasta meno oli, että Polarin ranneke näytti päivän päätteeksi huikean aktiivisuustoteuman, 241%. Vastaavaan en ole puolentoista vuoden aikana koskaan päässyt.



Kotimatkalla pysähdyimme jalasjärveläisen Juustoportin Mäntsälässä sijaitsevassa kahvila-ravintolassa. Omien herkullisten juustojen lisäksi heillä oli myynnistä muitakin ihanuuksia mm. kotimaisilta pientuottajilta. Muutaman juuston lisäksi ostin tällä kertaa vain pienen purkin viikunahilloa, mutta seuraavan kerran kun matkaamme Etelä-Pohjanmaalle, täytyy käydä ostoksilla heidän päätoimipisteessään.





Kivaa viikkoa!








4 kommenttia:

  1. Aamusumut on ihan parasta! Niiden takia on joutunut silloin tällöin syysaamuina nousta jo klo 4(!) ja lähteä kuvaamaan :).
    Juustoportin liikkeet on pahoja paikkoja, hurja määrä ihania juustoja :D. Kiva varmasti tuollainen aktiiviviikonloppu ystävien kesken!

    VastaaPoista
  2. Teillähän on ollut menevä kaverireissu :)
    Ihanaa tätä viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantai oli tosi vauhdikasta menoa. Kiva viettää aktiivipäivää kavereiden kanssa.

      Poista