tiistai 21. heinäkuuta 2015

Rento kesäasu



Päivän asukuvat on otettu viime viikolla, jolloin pikaisen kotikäynnin jälkeen lähdimme takaisin maalle. Tarvitsin muutamia keittiötarvikkeita, koukkuja, tuolin pehmusteita jne. ja kun maalle mennessämme Tampereen Ikea on sopivasti matkan varrella, pysähdyimme tekemään näitä tarvikeostoksia sieltä. Samalla oli hyvä hetki napata kuvat rennosta matka-asusta.



Päivä oli jälleen kerran tälle kesälle niin tyypillinen – ei kovin lämmin, mutta toisaalta ei kylmäkään. T-paidalla ei siis ihan pärjännyt, mutta sen päälle riitti hyvin ohut paitis. Mulla on muutama tällainen puuvillainen tai pellavainen paitis, joita tykkään käyttää nimenomaan kesäisin takin, jakun tai neuleen korvikkeena. Paitis mahtuu vaikkapa käsilaukkuun, ja jos ilma muuttuu viileäksi tai tarvitsee suojaa auringolta, se on helppo vetäistä ylle. Nämä ”kesäpaitikseni” ovat niin kevyitä ja helppoja, joten yleensä pakkaan aikakin yhden mukaan myös ulkomaan matkoille.
Kuvissa näkyvän paidan aplikoitu kuosi sopii täydellisesti kesään ja yhdistettynä t-paitaan, canvas tennareihin sekä kuluneisiin farkkuihin tämäkin kauluspaita on kaikkea muuta kuin tärkeän virallinen.



Oikein mukavaa viikon jatkoa!






8 kommenttia:

  1. Valkoinen ja farkut on maailman ihanin yhdistelmä. <3 Kivoja kesäpäiviä Belladonna <3

    VastaaPoista
  2. Ihana rento tennarityttö siellä. Ihanaa loman jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään tuosta farkun ja valkoisen yhdistelmästä.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Farkut ja valkoinen paita on klassinen yhdistelmä.

    VastaaPoista
  5. Ihanan rento mutta samalla tyylikäs asu ! Farkut ja valkoinen paita toimii aina.

    VastaaPoista
  6. Kiva ja rento asu on! Viihtyisin itsekin hyvin tuossa asussa :)

    VastaaPoista
  7. Joskohan tämä rakas blogiohjelmamme vihdoin laskisi minutkin kommetoimaan... Se on nimittäin syönyt joka kerran kommentit kun olen yrittänyt.

    Aivan ihana perusasu lomapäiviin! Valkoine farkun kanssa on vaan niin raikas<3

    VastaaPoista