maanantai 15. joulukuuta 2014

Helmenvalkoista


Viime viikolla olin iltaisin flunssasta johtuen niin väsynyt ja pääkipuinen, että korttiaskartelujen lisäksi muut jouluvalmistelut eivät edenneet yhtään. Päätin kuitenkin, että stressiä en aio ottaa: laatikot teen, jos jaksan ja ehdin ja ensi viikonloppuna siivoan, mitä huvittaa.
Flunssa painaa edelleen päälle, mutta tänään jouluvalmistelut etenivät piirun verran, kun sain tehtyä lanttulaatikon. Otin sen hetki sitten uunista ja voi, kun nuhanenään kantautunut tuoksu toi joulun mieleen.

Flunssasta johtuen olen viime päivänä kaivannut päälleni lämmintä ja enimmäkseen olenkin käyttänyt neuleita tai neuletakkeja niin arkisin kuin viikonloppunakin.
Tänään päädyin joustavakankaiseen ja lämpimään neuletakkimaiseen jakkuun. Ja kun yhdistin siihen valkoisen paidan, sain nuhjuisen flunssaiseen olemukseeni helmenvalkoisella yläosalla ripauksen raikkautta.
Onpa muuten haastavaa ottaa asukuvia, kun välillä nenän niistäminen (ja sen jälkeen punaisen nenän peittäminen) ja välillä yskänpuuskat keskeyttävät kuvaukset.





Lopuksi vielä on vielä ihan pakko esitellä uusi jälkiruokatuttavuuteni. Rakastan nimittäin jälkiruokia, mutta teen niitä melko harvoin. Juustokakkujen valmistamisen opettelin vuosi sitten ja niitä olen tehnyt silloin tällöin jälkiruuaksi vieraille tai jälkikasvullemme, mutta muuten en normaalisti edes viikonloppuisin tee meille jälkkäriä.

Olin perjantaina ystäväni luona kyläilemässä ja hän oli valmistanut jälkiruuaksi helpon, mutta todella maittavan jälkiruuan. Kyseessä oli puolijäädyke eli semifreddo, jonka ystäväni oli tehnyt Valion ohjeen mukaisesti (löytyy googlettamalla kuningatar-semifreddo) lisäten hieman puolukkasurvosta seoksen joukkoon. Päätin kokeilla semifreddosta omaa versiotani heti lauantaina, jolloin meille tuli vieraita.

Vaahdotin 3 dl vaniljakastiketta, ja lisäsin joukkoon mansikkarahkaa n. 2,5 dl (käytin rasvatonta rahkaa) sekä vajaan teelusikallisen vaniljasokeria. Kaadoin seoksen kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan ja annoin olla pakastimessa noin neljä tuntia, jolloin se oli puoliksi jäätynyttä. Siinä kaikki - maailman helpoin jälkiruoka oli valmis. Tarjoiluvaiheessa lisäsin semifreddon päälle mansikkasurvosta.

Laitoin seoksesta pari kokeiluversiota muffinivuokiin ja annoin niiden jäätyä täysin. Totesin, että jälkiruoka sopii hyvin tarjottavaksi myös jäädykkeenä. Tästä tulee varmasti suosikkini, sillä ohje on helpoin ja nopein jälkiruokaresepti, jota olen tehnyt ja ainakin aikuisille raikas jälkkäri maistui erinomaisesti.


Ihanaa viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Kaunis tuo jakkusi ja hyvin olet kuvista onnistunut flunssa piilottamaan! Kiitos vinkistä - jälkiruoka lähtee kokeiluun; kaikki helppo on minun makuuni;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon sai peitevoidetta käyttää, mutta kuviin ainakin peittäminen onnistui melko hyvin.

      Poista
  2. Oi miten kaunis jakku! Todella tyylikäs kokonaisuus. Komppaan Ladya, flunssa on todella hyvin kyllä piilotettu.

    Jälkkäri kuulosti hyvältä, helpolta ja sellaiselta että voisin minäkin siinä onnistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla jälkkäriä. Se on helposti muunneltavissa erimakuisilla rahkoilla ja erittäin hyvää.

      Poista
  3. Kaunis, eläväpintainen jakku, jonka sopii todella hienosti helmikoruihin :-)

    Tuon jälkiruuankin lusikoisin nautiskellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin jakun eläväisestä pinnasta. Nyppyjen lisäksi siinä on muutama pienen pieni paljetti, jotka elävöittävät osaltaan pinnan.

      Poista
  4. Asusi on kaunis ja vaalea väri pukee sua hyvin. Ihanalta näytää tuo jälkiruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkkäri on siitäkin ihana, että se on gluteeniton.

      Poista
  5. Joo, näkyy toi sun nuhas tosi hyvin, nenä on kirkuvan punainen, sopii siis jouluun : )

    VastaaPoista