keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Ruutuhame

Muuton vuoksi vaatekaappien sisällöt tuli käytyä läpi perusteellisesti. Se olikin ihan aiheellista, sillä en ollut pitkään aikaan vienyt vaatteita kierrätykseen tai kirppikselle ja ylimääräisiä vaatteita oli siten päässyt kertymään kaappien kätköihin rutkasti. Kierrätykseen kannoin niitä ison kasan, osan tarpeettomista jätin odottamaan kirppistä. Kaappien läpikäynnistä oli sekin hyvä puoli, että niistä löytyi monta kivaa ja käyttökelpoista vaatetta, joita en ole pitänyt pitkään aikaan. Muutaman olemassaolon olin tyystin unohtanut, kun ne olivat jääneet kaapin uumeniin. Joitakin ei puolestaan ole tullut käytettyä, vaikka ovat olleet aivan saatavilla ja näkyvillä. Ruskean sävyinen ruutuhame on yksi esimerkki tällaisista. Hame on ollut käyttämättömänä pari vuotta ja nyt se tuntuu kuin uudelta.

Hame sisältää villaa, joten siihen on mukava yhdistää "talvisempia" asusteita. Valitsenkin sen kanssa usein paksut sukkahousut sekä neuleen tai poolopuseron.








Mukavaa keskiviikkoiltaa!


maanantai 9. marraskuuta 2015

Luottoasu - farkut ja valkoinen kauluspaita




Perjantaina päälläni oli jälleen luottoasu eli farkut ja valkoinen paita. Sellaisena aamuna kun ei jaksa tai ehdi miettiä kummoisia asuja tai muuten vain mikään vaate ei tunnu natsaavan, mun on vaivatonta turvautua näihin kahteen luottotuotteeseen, joihin en koskaan kyllästy. Vaihtelua kokonaisuuteen saan jo sillä, laitanko kapeat vai leveälahkeiset farkut tai ovatko ne tummaa vai vaaleaa denimiä. Lisäksi huiveilla tai koruilla sekä erivärisellä jakulla asu tuntuu ja näyttää aivan toiselta. Useimmiten taitaa valintani olla musta eli musta jakku, kengät ym., mutta perjantaina päädyin vaihteeksi tummanruskeisiin asusteisiin ja vaaleamman ruskeaan jakkuun.




Yksi asia, jota tulen ehdottomasti kaipaamaan vanhasta kodista, on asukuvaamisen vaivattomuus. Paritalosta oli hirvittävän helppo piipahtaa ulos ja valita jokin monista käyttämistäni kuvauspaikoista. Perjantaina kuvia otettaessa totesin, että nämä olivat viimeiset kuvat vanhoissa maisemissa. Tänään kuitenkin, kun otimme asukuvat parvekkeella, päätin toisin. Huomenna aamupäivällä käyn viimeistä kertaa vanhassa kodissa ja luovutan avaimet, ja samalla on ihan pakko napata vielä yhdet asukuvat tutuissa ympyröissä. Ne sitten jossain vaiheessa täällä blogissa.

Sateesta huolimatta hyvää viikon alkua!




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Viikon 45 huiput

Siinä se omaa paikkaansa odottaen nököttää - viirivehka, joka oli viimeinen tavara, jonka kuskasimme vanhasta kodistamme autoon perjantaina. Ja vihdoin pitkään ja hartaasti toteutettu muutto oli ohi ja yksi, 10-vuotinen jakso elämässä päättyi! Kaiken uuden kodin ihanuuden keskellä pieni haikeus käväisi mielessä, kun kiertelin vanhaa kotia. Paljon muistoja liittyi noihin tyhjiin huoneisiin. Mutta jotain on jätettävä taakseen, jotta voi ottaa vastaan jotain uutta. Kaikelle on oma aikansa! Nyt voikin keskittyä täysillä uuden kodin kuntoon saattamiseen ja sisustamiseen!



Viime aikoina suuri määrä tavaraa on päätynyt kierrätykseen, myyntiin tai varastoon, mutta sen vastapainoksi toin jotain tilallekin. Kaupoissa en ole käynyt hankintoja tekemässä, mutta varaston kätköistä otin käyttöön pari kalustetta olohuoneeseen. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta mun olohuoneissa ei ole koskaan ollut oikeaa sohvapöytää. Sen virkaa on useimmiten toimittanut sarjapöytäsarja, jotka ovat olleet seinustalla ja jonka osia olen tarvittaessa ottanut käyttöön. Muun ajan sohvien ja nojatuolien edessä on ollut avaraa tilaa.

Monta vuotta sitten toin maalta mummun vanhan sohvapöydän, joka on odottanut varastossa käyttöönottoa. Muistan, että jo lapsena tykästyin kovasti pöytään, ja vaikka pöydän pinta on kulunut ja kolhiintunut, halusin sen siitä huolimatta halusin heti käyttöön uudessa olohuoneessamme. Kätköistä löytyi myös saman henkinen lehtiteline/pöytä, joka niin ikään on ollut vuosia käyttämättömänä.
Pöytä vaatii kunnostusta ja nyt mietin, maalaanko sen, petsaanko vai käsittelenkö pellavaöljyllä. Alunperin aikomuksenani oli maalata molempien pöytien tasot valkoiseksi, mutta nyt pöydän luonnollinen pinta viehättää entistä enemmän ja taidan haluta säilyttää sen, joten öljyäminen riittäisi. Mitä mieltä olette?





Sen verran haipakkaa on ollut, että vaikka kuntosali- ja jumppakäynnit ovat jääneet tyystin, askelmittarin mukaan elämä on ollut hyvinkin aktiivista. Viikkojen ajan askelia on kertynyt päivittäin huikea määrä, yleensä parinkymmenen tienoilla. Liikunta onkin siis hoitunut hyötyliikunnan avulla, mutta nyt olisi aika kartoittaa lähialueen kuntosalitarjonta ja aloittaa taas jumppa- ja salikäynnit.




Lopuksi vielä tämän viikon kosmetiikkaihastus. Olen aina tykännyt Cliniquen silmänympärysvoiteista (All about eyes -tuotteet) ja olen käyttänyt niitä vuosien ajan. Halusin kuitenkin kokeilla jotain muuta ja viime kuukausien aikana olen kokeillut muutaman eri valmistajan tuotteita. Joku oli "ihan kiva", joku tuntui lähes täydelliseltä. Nyt palasin kuitenkin taas vanhan luottomerkkini tuotteeseen ja kokeilen voidetta, jota en ole aiemmin käyttänyt. Kylläpä joku tuote voikin tuntua heti ensi käytöltä hyvältä: kosteuttaa olematta liian rasvainen ja rauhoittaa silmänympärysten aluetta, eikä ei ainakaan mulla ärsytä silmiä, kuten monet muut tuotteet. Tuotetiedon mukaan voiteen pitäisi myös vähentää ryppyjä, mutta se jää nähtäväksi. Olen joka tapauksessa aivan myyty tähän voiteeseen!



Muutaman viikon jatkuneen hässäkän jälkeen on tänä viikonloppuna osannut arvostaa vapaa-aikaa, jolloin ei ole tarvinnut pakata, purkaa, kuskata ja setviä eikä toisaalta ole tarvinnut potea huonoa omatuntoa, jos näitä ei ole tehnyt! Ensi viikonloppuna suunnistammekin maalle muutamaksi päiväksi syyslomalle ja laittamaan tilukset talvikuntoon.

Mahtavaa isänpäivän iltaa ja hyvää viikon alkua!

torstai 5. marraskuuta 2015

Pooloillen


Tämänpäiväiset asukuvat on otettu viime viikon torstaina, sillä tällä viikolla ei - yllätys, yllätys - ole ainoatakaan asukuvaa otettu. Milloin on liian kiire, milloin valo ei ole enää riittänyt ulkokuvauksiin. Ja vielä on vähän hakusessa, mikä on uudessa kodissamme hyvä ja sopivin kuvauspaikka. Niinpä kaivelin kameran tiedostoja ja löysin nämä julkaisemattomat kuvat. Torstaina ennen Balmuiriin lähtöä käväisin vanhassa kodissamme ja kun valoa riitti vielä hyvin kuvauksiin, käytimme tilanteen hyväksemme.



Viime aikoina olen todella monena päivänä käyttänyt poolopaitoja. Tykkään niistä ylipäätään ja ne kuuluvat osana talvikauden pukeutumiseeni. Toinen syy on kuitenkin paljon käytännön läheisempi: Vaikka kuinka yritin pakata vaatteet siististi, muuton aikana mm. paitikset rypistyivät niin, että silitettävähän ne on ennen käyttöä. En ole vielä ehtinyt pitää silityssessiota, jolloin kertarykäisyllä silittäisin kaikki paidat. Niinpä kun en aina ehdi aamulla (tai jaksa illalla) silittää paitaa valmiiksi, on paljon kätevämpää valita päälle silittämättä siisti paita tai pusero eli siis vaikkapa poolo.



Mustaa pooloa koristamaan valitsin värikkään huivin sijaan näyttävämmät hopeakorut. Kaulaan ripustin vuosi sitten tekemäni statement-korun, jonka nimeksi annoin Seitti. Koru sopikin hyvin ennakoimaan tulevaa halloweenia. Ranteessa hopeasta "kutomani" leveä palttina-koru.




Huominen perjantai on lähes juhlapäivä! Lähes loputtomalta tuntunut muuttomme on vihdoinkin ohi, kun roudaamme viimeisen tavarat eli pari kassia sekä ison viirivehkan vanhasta kodistamme. Vaikka järjesteltävää ja purettavia laatikoita riittää, niin aikaa alkaa riittää muuhunkin.

Mukavaa loppuviikkoa!