tiistai 7. toukokuuta 2019

Takki sään vai kalenterin mukaan



Perjantaina töistä lähtiessä juttelimme parin työkaverin kanssa, valitsemmeko vapun jälkeen päällysvaatteet kalenterin vai sään mukaan. Toinen oli jyrkästi sitä mieltä, että kun trenssin on kaivanut esiin, hän myös käyttää sitä oli sää minkälainen tahansa. Toinen puolestaan liputti lämpimien takkien puolesta ja totesi samaan syssyyn "ihanaa, kun voi vetää pipon päähän". Se oli ymmärrettävää, sillä hänellä oli edessään muutaman kilometrin pyörämatka kotiin enkä itsekään tykkää, kun tuuli ja viima käyvät korviin ja päähän.

Itse tunnustaudun sekä että -ihmiseksi. Trenssiä olen käyttänyt jo useasti, mutta jos lämpötila on töihin lähtiessä ollut lähellä nollaa ja sää tuulinen, olen paljon mieluummin pukeutunut hieman paksumpaan takkiin. Trenssin alle toki voi lisätä useamman vaatekerroksen kunnon villatakkeineen, mutta välillä on mukavampi valita kerroksien sijaan lämpimämpi takki. Mexxin kevyttoppatakki on ollut yksi suosikeistani kylminä toukokuun aamuina. En ole palellut, vaikka alla on ollut pelkkä kauluspaita, mutta toisaalta ohut neulekaan ei ole ollut tukalan kuuma.




Yksi viime viikkoisista asuista - roosa ohut neuletakki ja paitis - olisi ollut liian kylmä sellaisenaan trenssin alle, joten kevyttoppis oli parempi valinta. Mustat lempparinilkkurit, jotka näkyivät vielä näissä kuvissa olen sentään jättänyt jo kesätauolle, joskin pitkin hampain. Ne ovat nimittäin ihan älyttömän mukavat jalassa, joten en olisi millään malttanut luopua niistä. 



Ruusukvartsiset korut sopivat kivasti yhteen roosan väristen vaatteiden kanssa. Rannekorut ovat jo muutaman vuoden takaa, korvakorut tein pari viikkoa sitten. Niissä on ruusukvartsin lisäksi muita sävyyn sopivia korukiviä.



Kumpi teillä vaikuttaa enemmän aamulla takkivalintaan: kalenteri vai sää?

Kivaa tiistai-iltaa!






10 kommenttia:

  1. Ehdottomasti sää, en voisi kuvitellakaan palelevani muodin vuoksi. :D Se on sitten eri asia, jos olisi ajokortti ja pääsisi aina työpaikan ovelle niin mitä sitä turhaan paksua takkia päälle laittaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Bussipysäkillä en todellakaan halua palella yhtään.

      Poista
  2. Sama juttu kuin Jonnalla; ehdottomasi sään mukaan. En kestä palelua ollenkaan missään bussipysäkillä aamutuimaan.
    Ihana käsilaukku<3

    VastaaPoista
  3. Meinasin kirjoittaa sään mukaan, mutta ei se kyllä ihan aina pidä paikkaansa. Minä olen nimittäin ottanut Rockserin anorakin käyttöön, vaikka talvitakki olisi se lämpimämpi vaihtoehto :D Viime viikolla käytin talvitakkia sään mukaan - täällä Kainussahan sateli lunta päivä tolkulla (n. 30 cm). Ihana väri tuo roosa ja sopii sinulle todella hyvin <3 Aurinkoisia päiviä toivottelee Tarja / Ruusu-unelmia ja villasukkia

    VastaaPoista
  4. Onpas kaunis asu, jotenkin osuu tosi paljon siihen, millaisia vaatteita itse haluan tällä hetkelä pitää päällä.

    Mä oukeudun sään mukaan- tavallaan. Vika on siinä, että talven jälkeen kaipuu trenssiä kohtaan on niin suuri että harvemmin maltan enää paksumpaa pukea :D

    VastaaPoista
  5. Minä kannatan kerrospukeutumista. Kun tulee kuuma voi vaatetta vähentää. Toppatakista olen totaalisesti luopunut, mutta neuletakki on vielä ohuemman takin alla.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Pukeutumiseen vaikuttaa ehdottomasti sää. Kysyn aina aamulla mieheltäni - onko kylmä? Hän käy aamulla postilaatikolla ja haistele ilmaa. Olen kova palelemaan ja siksi haluan pukeutua lämpimästi, sillä jos palelen koko päivän, niin en oikein lämpiä illallakaan ilman saunaa.

    Kaihomielin olen minäkin jättänyt nilkkurit kaappiin, vaikka niitä viileänä aamuna yhä sovittelen jalkaan. Ehkä kohta päästään "talvivaatteista" eroon ja laittaudutaan kesämekkoihin ja sandaaleihin (toivottavasti).

    Ihania aurinkoisia päiviä sinulle <3

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti sää on se ratkaisevin tekijä, oon nykyään niin mukavuudenhaluinen :)
    Kauniita asukuvia ♥

    VastaaPoista
  8. Roosa neuletakki on ihana! Sään mukaan pukeudutaan...ihanaa kun viikonlopuksi on luvattu lämmintä☀️☀️

    VastaaPoista
  9. Sää ehdottomasti ;) Kaunis väri neuletakissasi ja asusteissa. Rakastan hentoa vaaleanpunaista. Ihanaa viikonloppua !

    VastaaPoista