keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Viime - ja vähän kuluvankin - viikon huiput

Viikon huipuissa sitä sun tätä viimeisen puolentoista viikon ajalta.

Ovatko puuterilaput tuttuja? Itse innostuin niistä jossain vaiheessa -90-luvulla ja taputtelin kasvoja milloin minkäkin merkkisillä lapuilla kiillon poistamiseksi. Unohdin lappupuuterin olemassa olon vuosikausiksi, kunnes viime viikolla kosmetiikkaosastolla laput osuivat silmiini.  Pitihän niitä sitten ostaa ihan nostalgian vuoksi ja yllättävän käteviltä ne tuntuvat edelleen. Kevyt, pieni vihkonen menee pieneen tilaan ja yhdellä lappusella saa nopeasti imeytettyä varsinkin t-alueelle kertyvän ylimääräisen rasvan.


Nautinnolliset aamukahvihetket olen monena arkena viettänyt kauppatorilla. Aamuisin kahdeksan maissa torilla on vielä melko hiljaista, joten kahvit saa nauttia kaikessa rauhassa seuraten torin heräämistä ja merta ihaillen. Munkkipossut olen toistaiseksi jättänyt väliin, vaikka ne näyttävätkin herkullisilta.


Makoisimmat välipalat haen torilta: kotimaisten mansikoiden ja herneiden lisäksi kirsikat ja aprikoosit maistuvat helteelläkin.


Viikon mukavin työympäristö oli maanantaina. Vaikka oma työni ei Trumputin-järjestelyihin liittynyt millään tavoin, maanantain fyysisen työpaikkaan sillä oli vaikutus. Toimiston sijaan työtä tehtiin kirjaimellisesti hiki otsalla siirtolapuutarhamökin pihalla. Työpäivän päätteeksi raikas juoma vilvoitti.



Olimme menneet maalle pitkän viikonlopun viettoon keskiviikkoiltana ja kun sain tiedon maanantain epätavallisesta työpäivästä, joka alkoi hieman normaalia myöhemmin, päätimme, että lähdemme Helsinkiä kohti vasta maanantai aamuna aikaisin. Järviveden lämpötila oli edellispäivänä kohonnut 25 asteeseen ja lähes samoissa lukemissa se oli myös maanantaiaamuna, kun kävin puoli kuuden aikaan aamu-uinnilla. Kaunis usva leijaili järven yllä, eikä miellyttävämpää aloitusta arkiaamulle tai työviikolle voi toivoa.


Nautin kesän lämmöstä enkä koskaan valita, että Suomessa on liian kuuma.  Enpä siis valita nytkään, vaikka viime päivinä olen mieluummin vetäytynyt varjoon kuin paistatellut auringossa. Kaiholla muistelemme näitä lämpötiloja syksyn harmaudessa, joten nautitaan helteistä täysin siemauksin.

Mukavaa viikkoa!







2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja juomat ja tuo mökkimaisema. <3 Puuteripaprut näillä helteillä on muuten loistava keksintö.

    Mukavaa helleviikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan uiminen tänäänkin houkuttaa. En valita säästä, mutta valitan selkähiestä :D
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista