keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Helppo "sovituskoppi"asu

Terkut Etelä-Pohjanmaalta, jonne tulimme eilen parin päivän lomalle. Päivä on sujunut lokoisan leppoisasti: rupattelua, ruokailua ja päivänokoset. Lyhyen kyläkierroksen tein päivällä nauttien auringonpaisteesta. Ei olisi uskonut, että pakkasta oli noin kymmenen astetta. Täällä maalla pakkanen tuntuu aivan erilaiselta kuin kotona Helsingissä, jossa jo muutaman asteen "kostea" pakkanen menee luihin ja ytimiin.

Päivän asukuvat on otettu toissaviikonloppuna ja sama vaateyhdistelmä oli ylläni esim. taannoisella Tallinnan reissulla. Suosin kerrospukeutumista ja talvella saatan lisätä takin alle kolmekin kerrosta ohuita paitoja ja neuleita. Mutta silloin kun tiedän, että päivän mittaan tiedossa on vaatteiden sovitusta, pyrin valitsemaan kokonaisuuden, joka on helppo pukea ja riisua. Farkkupaidan ja jakun yhdistelmä osoittautui parhaaksi mahdolliseksi pukukoppikäyntejä ajatellen. Farkkupaidassa on nepparit, jotka saa avattua näpsäkkäästi, sillä inhoan kiskoa pään yli vaatteita ees sun taas moneen kertaan. Lisäksi pukukopissa keksin kätevän keinon: paitaa ja jakkua ei tarvinnut riisua erikseen, vaan oikealla tekniikalla paita pysyi siististi jakun sisällä. Kerralla sain siis riisuttua ja puettua  molemmat vaatekappaleet. Laiska pääsee vähemmällä, hih.










Mukavaa keskiviikkoa!


8 kommenttia:

  1. Vitsit että sopii hyvin farkku noiden housujen kanssa.
    Mukavaa minilomaa teille <3

    VastaaPoista
  2. Rento mutta tyylikäs kokonaisuus!
    Tuo pakkanen on tosiaan jännä. Etelässä tuntuu paljon kovemmalta ja raaemmalta nämä pakkaset!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ja niin nätti kaulakorukin täydentämässä kivaa kokonaisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu, korut ovat omaa suunniteelua ja tuotantoa muutaman vuoden takaa.

      Poista
  4. Hahaa, hyvän tekniikan olet keksinyt sovituskoppiin :) Tuota pitää yrittää itsekin. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihana asu! Oma sovituskoppi asu on mekko ja sukkikset. :) Ihanaa viikkistä <3

    VastaaPoista