maanantai 28. elokuuta 2017

Viikon 34 huiput

Viikon huiput -päivitys on ollut kesätauolla, mutta nyt on aika palata ruotuun myös tämän osalta. Viime viikon osalta nostan tällä kertaa esiin viikonloppureissumme, joka suuntautui Meri-Teijon alueelle.



Meillä on ollut tapana tehdä seitsemän muun pariskunnan kanssa vuosittain lyhyt reissu elo-syyskuun vaihteessa. Vuorotellen kukin pariskunta järjestää lauantaista sunnuntaihin kestävän matkan johonkin suht lähellä olevaan kohteeseen, jossa yleensä ohjelmaan on kuulunut hyvän ruuan ja seuran lisäksi pientä aktiviteettia. Viime vuonna olimme Vierumäellä, sitä edellisenä me järjestelyvastaavana veimme porukan Hämeenlinnaan. Tänä vuonna matkakohteemme oli Teijon luonnonsuojelualueen kupeessa sijaitseva Mathildedalin ruukkikylä. 

Mathildedal on idyllisen kaunis pikkukylä, jossa edelleen voi aistia aitoa ruukkitunnelmaa. Somat punamultatalot, vanhat ruukkirakennukset, meren läheisyys ja Suomen pisin tammikuja luovat mieltä rauhoittavan tunnelman.






Saavuimme Mathildedaliin lauantaina aamupäivällä, jossa ensimmäisenä osallistuimme meille järjestettyyn rinneautokisaan. Rinneautoilu on autoilua ilman moottoria. Varta vasten rinneautoiluun kehitetty turvallinen auto kytketään hiihtohissiin, joka hinaa auton rinteen huipulle. Siellä auto irtoaa hissistä automaattisesti ja lähtee painovoiman avulla valumaan alas päin. Omaksi tehtäväksi jää ohjata auto pysymään mutkaisella radalla ja tarvittaessa hidastaa vauhtia jarruttamalla. Saattaa kuulostaa hurjalta, mutta sitä se ei ole. Tätä autoilua voi kokeilla, vaikkei omista ajokorttia.


Majoittumisen ja lounaan jälkeen pääsimme tutustumaan kyläläisten perustamaan pienpanimoon Mathildedalin Kyläpanimoon. Saimme lyhyen, mutta kattavan esittelyn oluen panemiseen ja panimon toimintaan ja lopuksi saimme maistella panimon tuotteita.



Lauantaina kylällä vietettiin kesäkauden päättäviä Venetsialaisia, ja maittavan illallisen jälkeen saimme nauttia ilotulituksesta ja bändien musisoinneista.  


Sunnuntaita tutustuimme Ruukin kehräämö & puotiin, joka on alpakkaneuleisiin erikoistunut lifestyle myymälä. Valmiisiin neuletuotteisiin kuten huiveihin, shaaleihin, käsineisiin, hattuihin ja moniin muihin ihanuuksiin käytetty villa on osittain ostotuotetta, mutta materiaalia putiikki saa myös omasta takaa. Omistajilla on nimittäin yli 40 eläimen alpakkafarmi ja Suomen ainoa alpakanvillaa valmistava kehräämö. Kehräämön puolella kuulimme, minkälaisten työvaiheiden jälkeen alpakoista kerran vuodessa kerittävästä villasta muodostuu suloisen pehmeää lankaa. Putiikin puolella oli monia kauniita alpakanvillaisia tuotteita, joista päädyin ostamaan itselleni lämpimät sormikkaat.







Kylää ympäröivä luonto oli kaunista ja olisin mielelläni patikoinut läheisessä kansallispuistossa, jossa pienellä alueella on mahdollista kokea ja nähdä monimuotoisen metsämaiseman lisäksi järvimaisemaa, puroja, suota ja merta. Paikka oli niin viehättävä, että viettäisin siellä vielä tänä syksynä toisenkin viikonlopun.

Mukavaa viikkoa!









11 kommenttia:

  1. Kivalta kuulosti teidän viikonloppu :) Ja miten kauniita tuotteita tuolla onkaan myynnissä.

    Kivaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alpakka-tuotteet olivat aivan ihania, pehmeitä ja kauniit värit.

      Poista
  2. Oi miten paljon olette ehtineet ja miten kivalta vaikutti tuo ensimmäinen paikka, todella idyllinen. Ooh tuo panna cotta!

    Mukavaa viikkoa Belladonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mathildedalin kylä on upea, kannattaa pistäytyä,jos siellä päin liikkuu.

      Poista
  3. Siis ihan mahtavia paikkoja. Kauniit kuvat <3
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille sattui aika mukavat säät, varsinkin sunnuntai oli kerrassaan upea keli kun aurinko paistoi ja oli tyyntä.

      Poista
  4. Vau, kuulostaa kivalta paikalta<3 Jotenkin nuo alpakat on symppiksiä ja alpakan villahan on tosi pehmeää ja lämmintä, olen ihan fani ja uusimmista neuleista sitä löytyykin kun on vähemmän kutittavaa kuin esim mohair villa. Tulisipa lottovoitto ja pääsisi tuohon puotiin ostoksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mohair kutittaa mullakin, alpakka sen sijaan sopii todella hyvin. Alpakan villa ei sisällä lanoliinia (toisin kuin esim. lampaan villa), joten se ei pistele eikä aiheuta allargisia reaktioita.

      Poista
  5. Onpa teillä kiva perinne. Aika paljon hommaa järjestää isolle porukalle ohjelmaa, mutta eipähän tuota tarvitse itse joka vuosi järjestää.

    VastaaPoista
  6. Kiva, että viihdyit idyllisessä ruukkikylässämme! Tervetuloa ensi kerralla tutustumaan aivan meren rannalla sijaitsevaan Mathildan Marinaan, josta löytyy pienvenesatama, ravintola, kokous- ja juhlatiloja, majoitusta ja tilaussaunoja. Järjestämme myös erilaisia tapahtumia, kuten Mathilda Designin la 16.9. https://www.facebook.com/events/1472837609440992/ ja Syödään yhdessä illallista -tapahtuman pe 29.9. teemalla Roskakaloista gourmet-ruokaa. Aurinkoista syksyä sinulle! Nähdään! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissä oli alunperin mainittu myös Marina, mutta huomasin vasta jälkikäteen, että kappale oli pyyhkiytynyt pois. Itse asiassa osa porukastamme yöpyi Marinassa ja söimme siellä maittavan lounaan seisovasta pöydästä. Paikkanne on oikein mukava. Hyvää syksyä!

      Poista