maanantai 7. elokuuta 2017

Musta kesämekko

Pidän mekoista erittäin paljon, mutta olen niiden(kin) suhteen tuuripukeutuja. Välillä innostun käyttämään niitä tiuhaan tahtiin, toisinaan mekot jäävät kaappiin pitkäksi aikaa, kunnes taas "löydän" ne ja muistan niiden helppouden. Parisen viikkoa sitten, kun järjestelin vaatekaappeja, huomasin, kuinka monta mekkoa on taas jäänyt unholaan. Kokeilin kaikki mekot läpi ja totesin, että yhtä tai kahta lukuun ottamatta ne ovat edelleen käyttökelpoisia ja mieluisia. Joukossa on jokunen uudempi hankinta, mutta hyvin monet olen ostanut jo vuosia sitten. Klassiset mallit ovat kestäneet muodin heilahdukset ja niin yksiväristen kuin kuviollistenkin mekkojen väreistä pidän yhä. Enpä sitten laittanutkaan mekkoja kiertoon, kuten olin etukäteen kaavaillut.  Sen sijaan sijoitin ne hieman näkyvämmälle paikalle tankoon, jospa siten jokin niistä valikoituisi hieman useammin päälle.

Musta lyhythihainen mekko on yksi eniten käyttämistäni. Olen käyttänyt sitä enimmäkseen töissä, jolloin kokonaisuuteen saa ryhtiä bleiserin tai siistin neuletakin avulla. Joustavaa kangasta oleva mekko sopii kuitenkin oivallisesti myös vapaa-ajalle ja esim. kangaskenkiin yhdistettynä asu on erittäin rento ja kesäpäivään sopiva. Voiko mekkoa kätevämpää vaatetta olla, kun asuun riittää yksi ainokainen vaatekappale.








Kivaa viikkoa!





7 kommenttia:

  1. Mä rakastan mekkoja, ne ei koskaan purista mistään. Talvella en niin tykkään kun niihin pitää yhdistää epämukavat sukkahousut, mutta kesällä... :D Tosi kaunis musta mekko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä mekot ovat ihan parhaita, vaikka itse kyllä tykkään käyttää niitä muulloinkin.

      Poista
  2. Mistä olet tuon kivan mekon löytänyt? Olisi kiva saada samantyyppinen. Yleensä käytän hameita, joten mekko toisi kivaa vaihtelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekot ovat todella käteviä, kun esim. ei tarvitse miettiä ylä- ja alaosien yhteensopivuutta. Mekon olen ostanut monta vuotta sitten, välillä se on unohtunut kaappiin pitkiäksi aikaa, kunnes taas muistan ottaa sen käyttöön. Toivottavasti löydät saman tyyppisen.

      Poista
  3. Pieni inventaario vaatekaapissa on paikallaan. Minullakin meinaa jäädä vaatteita käyttämättä, kun ne eivät ole näkyvillä kaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi pitää inventaarioita vähän useammin, jottei kaapppeihin jää lojumaan vaatteita. Piakkoin voikin käydä vaatteet läpi syksyä ajatellen.

      Poista
  4. Ihana asu ! Tykkään mekon ja tennareiden yhdistelmästä, naisellista ja rentoa samaan aikaan :)

    VastaaPoista