sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Viikon 5 huiput

Viikon paras asia on ehdottomasti ollut helmikuun alkaminen. Vaikka kevääseen on vielä matkaa ja sääennustekin lupailee tuntuvia pakkasia, tunnen henkisesti olevani voiton puolella talvesta. Pientä kevään tuntua halusin jo nyt olohuoneen piristykseksi ja istutin kelta-valkoisen kevätesikon joululta jääneen minisypressin kylkeen. Onhan kaupoissa jo näkynyt narsisseja ja muitakin varsinaisia kevätkukkia, mutta vaikka niiden myötä kevät tuntuisi olevan askelta lähempänä, olen toistaiseksi jättänyt ne ostamatta. Niitä haluan kotiin ja parvekkeelle vasta kun kevät on oikeasti koittanut.


Joka vuosi kevään lähestyessä mielen sopukoissa alkaa nostella päätään sisäinen puutarhurini tai pitäisikö pikemminkin sanoa wannabe-puutarhuri ja alan pohdiskella, mitä kukkia tai kasveja laitan itämään. Kovin kummoisia istutuksia en voi laittaa johtuen osittain olosuhteista. Vietämme kesällä paljon aikaa niin kotona kuin maallakin ja poissa ollessamme kastelu tuottaa ongelmia molemmissa kohteissa.
Vielä on turhan aikaista aloittaa kesäkasvien idätys, mutta puutarhailuinnostustani laannutin kylvämällä herneitä ja toivottavasti parin viikon kuluttua saan napsia versoja salaattiin ja leivän päälle. Intouduin kokeilemaan myös inkiväärin kasvatusta. Pilkoin mukulan pienemmiksi paloiksi, joita liotin muutaman tunnin. Sen jälkeen istutin ne kylvömultaan siten, että pienet nykeröt ovat ylös päin. Noin neljän viikon kuluttua pitäisi alkaa näkyä pikkuisia versoja ja viiden-kuuden kuukauden kuluttua pitäisi mullan alta löytyä maavarsia käytettäväksi ruuanlaitossa. Saa nähdä, kuinka käy!





Elämäni ensimmäiset villasukat neuloin kolmisen vuotta sitten ja tein niitä sitten muutaman parin putkeen. Into sittemmin lopahti ja yksi sukkapari jäi keskeneräiseksi lähes parin vuoden ajaksi. Nyt otin neulomuksen työn alle ja sain kuin sainkin sukat valmiiksi. Neulominen tuntui niin mukavalta lisäpuuhalta tv:tä katsellessa, joten aloitin heti uusien sukkien kutomisen ja Puuhis saa valitsemastaan langasta taas uudet sukat. Rentouttavaa puuhaa, vaikka vieläkin joudun lunttaamaan ohjeista kantapään tekemisen. Toistaiseksi tyydyn perussukkien neulomiseen, mutta ehkäpä joku päivä osaan tehdä myös kirjoneulesukkia, joista olen nähnyt ihania kuvia.


Multa- ja villalankapuuhastelujen lisäksi kotoilupainotteinen viikko näkyi myös keittiössä. Innostukseni rieskojen paistamiseen alkoi joululaatikkojämien hyödyntämisestä ja sen jälkeen olen paistanut rieskoja monta kertaa. Tällä kertaa käytin niihin jauhojen ja kaurahiutaleiden lisäksi porkkanasurvosta. Rieskoista tuli mielettömän hyviä näinkin.


Viikon kosmetiikkahankintoihin kuuluvat Organic shopin mutanaamio sekä Estée Lauderin puhdistusvaahto. Monille Virossa valmistetut, edulliset Organic Shopin tuotteet ovat tuttuja entuudestaan, minä tutustuin merkkiin nyt ensimmäisen kerran. Organic algae & sea mud -naamio oli heräteostos ja pääsi heti kokeiluun. Ensimmäisen käyttökerran perusteella tuote tuntui sopivan iholleni täydellisesti. Iho vaikutti aidosti puhtaalta ja hoidetun oloiselta eikä jättänyt kiristävän kuivaa tunnetta. Vielä parin päivän kuluttuakin iho tuntui pehmeältä ja hyvinvoivalta. Loistotuote!
Estée Lauderin puhdistusvaahto on vielä testaamatta, sillä edellisestä käyttämästäni puhdistusaineesta, Clarinsin Gentle Foaming Cleanseristä on vielä rippeet jäljellä. Pidin kovasti tuosta Clarinsin tuotteesta, mutta Estée Lauderin Multi-Action Foam Cleanser/Purifying mask kuulosti niin mielenkiintoiselta, että halusin kokeilla sitä. Ihonpuhdistuksen lisäksi tuotetta voi nimittäin käyttää kasvonaamiona. Mikäs sen kätevämpää ja helpompaa niin käytön kuin kaappitilankin kannalta, jos yhtä tuotetta voi hyödyntää parilla tavalla. Kunhan olen testaillut tuotetta muutamia kertoja, kerron käyttökokemuksiani.



Hyvää Runebergin päivän iltaa ja viikon alkua!









3 kommenttia:

  1. Onpa muuten ihan täydellisen näköisiä rieskoja! <3 Kivaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa hienot sukat <3
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Wau tuo inkiväärihommeli ja rieskoja, aah nam nyt alkoi tekemään mieli hetsilleen. Ihania kosmeostoksia myöskin. Kirpsakkaa viikkoa Belladonna <3

    VastaaPoista