keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kangaspalasta poncho


Lokakuun alussa Seinäjoella järjestettiin käsityömessut, joissa minäkin käväisin. Ihanien valmistuotteiden lisäksi myynnissä oli paljon erilaisia tarvikkeita ja välineitä moninaisiin kädentaitoihin liittyen. Taito Etelä-Pohjanmaa ry mm. myi kangaspaloja, joista sai tehtyä helposti ponchon. Tarjolla oli punaista ja kirkkaansinistä kangasta, joista olisikin saanut pirteän väriset asun piristeet. Minä päädyin harkinnan jälkeen tylsästi harmaaseen, ajattelin ponchon olevan siten monikäyttöisempi.




Ponchon valmistus oli vaivatonta ja nopeaa. 150 cm * 75 cm kokoinen kangas taitettiin kahtia ja toiseen reunaan ommeltiin sauma jättäen vajaa 40 cm:n aukko pääntietä varten. Näissä asukuvissa sauma on sivussa olkapään ja käsivarren kohdalla, mutta ponchon voi kääntää niin, että sauma on selkäpuolella.


Kangas on napakan tuntuista villatrikoota (90% villaa, 7% polyamidia ja 3% elastaania), ja rispaantumattomia reunoja ei olisi tarvinnut huolitella. Ponchosta tuli mielestäni kivemman näköinen, kun tein siihen kapeat käänteet. Hapsut olisivat olleet myös mukavan näköiset ja kävinkin parissa kangaskaupassa etsimässä hapsunauhaa, jonka olisi voinut ommella reunaan käänteiden sijaan. En kuitenkaan löytänyt, onkohan sellaista edes olemassa?

Epäsymmetrinen helma ja vähän rypyille jäävä kaula-aukko tuovat rentoa huolettomuutta ja elastaanin johdosta poncho on todella mukavan tuntuinen päällä.





Tällä menetelmällä saisi tehtyä kätevästi mistä tahansa kangaspalasta tai vaikkapa suuresta huivista ponchon. Pitäisiköhän kokeilla!


Upeaa helmikuuta!



6 kommenttia:

  1. Voikun kiva ja helppo idea! Ponchot ovat todella monikäyttöisiä ja olet löytänyt hyvännäköisen kankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangas on tosiaan aika kivan oloinen; pehmeä, mutta ryhdikäs eikä ryppyynny.

      Poista
  2. Todella kauniin näköinen poncho. Kiva, että laitoit ompeluohjeenkin mukaan. Varmasti tätäkin voisin testailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion vielä itsekin kokeilla uudemman kerran. Kesäksi voisi tehdä vaaleasta kankaasta.

      Poista