perjantai 24. helmikuuta 2017

Baby blue -jakku

Ihanaa, on perjantai! Mielestäni perjantai-ilta on viikon parasta aikaa: enemmän tai vähemmän kiireinen arki takana ja koko ihana viikonloppu edessä.
Ennen kuin aloitan ruuanvalmistuksen - broilerista jonkin sortin itämaistyyppistä - pikainen asukuvapäivitys.

Viime viikon lämpimät ja aurinkoiset säät saivat minut kevätfiiliksiin, joka näkyi myös pukeutumisessa. Blogissakin näkyneen vaaleanpunaisen lisäksi etsin parina päivänä ylleni ripauksen vaaleansinistä. Tummansinisten housujen ja t-paidan yhdistelmä raikastui, kun lisäsin siihen vaalean jakun. Tykkään kovasti sinisen eri sävyistä ja jopa tällainen "vauvan vaaleansininen" on vaihteeksi virkistävää.
Viimeisessä kokovartalokuvassa kokeilin jakun sijaan samanväristä neuletakkia, jolla saa helposti kokonaisuudesta huolettomamman.






Koruiksi valitsin tällä kertaa makeanvedenhelmiä niin kaulaan kuin korviinkin, ranteessa korukivistä tehty ketju. Pitkän kaulanauhan olen ostanut, toisen helminauhan samoin kuin korvakorut ja sinikivisen sormuksenkin, olen tehnyt itse. Tekemäni kaulakoru on itse asiassa saman mittainen kuin ostettu koru, mutta kiedoin nauhan kaksinkerroin kaulalle.


Nyt lähden ruuanlaittoon. Oikein ihanaa iltaa ja rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!






3 kommenttia:

  1. Ihanan raikas look!
    Mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  2. Kaunis asu ja taas niin ihanat korut ! Baby blue on niin mun lemppariväri keväisin.

    Ihanaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  3. Tuo babyblue on ihana väri, ihan lemppari <3

    VastaaPoista