keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Sinivalkoista


Viime viikkojen aikana asukuvia on tullut napsittua vähemmän kuin koskaan ja noistakin kuvista monet ovat vielä julkistamatta. Nämä kuvat sinivalkoisesta asukokonaisuudesta otimme lähes kolme viikkoa sitten.
Hellepäivän päätteeksi tuntuu hassulta julkaista kuvia, joissa olen pukeutunut pitkään neuletakkiin, mutta tuolloin heinäkuun ensimmäisellä viikolla se oli tarpeen lyhythihaisen mekon seurana. Huoleton raitamekko ja mukavan pehmeät loaferit olivat oiva asu, kun lähdin piipahtamaan Jumbon kauppakeskuksessa.




Käyttämäni mustat käsilaukut tuntuvat usein vähän turhan suurilta, ja olen jo jonkin aikaa kaivannut laukkua, jota voisi käyttää myös crossbodyna. Kuvien sininen laukku on ollut aika passeli; siihen mahtuu paljon tavaraa, mutta litteänä ja pitkähihnaisena se on erittäin kätevä. Vastaavan tyylinen musta laukku on siis ollut hakusessa ja ajatuksena oli käydä mm. katsastamassa, löytyisikö Stoccan alennusmyynnistä uusi käsilaukku.




Kantikas rannekoru on omaa suunnitteluani sekä toteutustani kesäkuun kurssin aikana.

 
Sopivaa laukkua ei tällä erää löytynyt – ei alennuksella eikä normihintaan. Enkä oikein jaksanut innostua muutenkaan aletarjonnasta. Mukaan tarttui ainoastaan Noomin t-paita, jonka pääntien ympäröivään sinikukkaiseen kuviointiin ihastuin.


Upeaa viikon jatkoa!


4 kommenttia:

  1. Asusi on kesäisen raikas, sinivalkoinen väritys
    toimii aina! Pitkä neuletakki on niin trendikäs
    ja monikäyttöinen näin kesäaikaan. Neule sopii
    pariksi niin hameille kuin shortseillekin ja
    lämmittää mukavasti viileämpänä päivänä.
    Kaunista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Raidat on ihania aina ja tuo pitkä neuletakki on tosi kivan näköinen.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kiva asu ! Raidat jotenkin niin kuuluu kesään.

    Tekemäsi koru on upea <3

    VastaaPoista
  4. Mä olen ihastunut siniseen väriin tänä vuonna uudestaan. Raidat vaan kuuluu kesään :)

    VastaaPoista