perjantai 28. elokuuta 2015

Sateisen perjantain asu

Nautin tosi paljon ylilämpimistä ja aurinkoisista päivistä enkä koskaan valita tai ole valittanut, että Suomessa sää olisi liian kuuma. Viime kesän hellejakso oli kertakaikkisin ihanaa ja samaa olisin toivonut tälle kesälle ja olenkin nauttinut suunnattomasti näistä elokuun lämmöistä. Uskokaa tai älkää, siitä huolimatta tämän päiväinen sadekeli oli mielestäni aivan ihanaa! Luonto sai kaipaamaansa vettä ja ilma tuntuu raikkaalta ja fressiltä saderintaman jälkeen.

Ja kun sadetta oli tiedossa, ei aamulla kauaa tarvinnut miettiä päivän asua: farkut!



Tämän päiväiset farkut eivät ole sieltä kaikista siisteimmästä päästä, mutta kummasti valkoinen kauluspaita, silkkihuivi ja korkkarit auttoivat asiaa ja niiden avulla jo vähän kulahtaneet farkut näyttivät ihan toimistokelpoisilta.






En ole moneen viikkoon käyttänyt farkut + valkoinen paita -yhdistelmää ja tunnustettava on, että ihan ihanan "omalta" asu tuntui taas kesätauon jälkeen. Vuodet ja vuosikymmenet vaihtuvat, mutta minä vain jaksan innostua samasta yhdistelmästä edelleen: Sen sitä saa, kun innostuu teini-ikäisenä käyttämään isän vanhoja -60-luvun kauluspaitoja.

Samat farkut olivat yllä, kun kävin hankkimassa lahjat lauantain 50+50 -synttäreille ja käväisin Tapiolan Street Food Carnival -tapahtumassa. Paidan ja kenkien vaihdon myötä kokonaisuus oli huomattavasti huolettomampi, mutta ne kuvat sitten myöhemmin.

Leppoisaa viikkistä!


15 kommenttia:

  1. Farkut ja valkoinen paita toimivat aina! Harmi, etten itse osaa paitapuseroita käyttää, mutta minä korvaan sen sitten valkoisella pukeutumispaidalla;)
    Farkuissasi on tosi hyvä malli ja ne sopivat sinulle hienosti!
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen pukeutumispaita on myös pukeutumisen kulmakiviä ja must-have -juttuja ja korvaa kauluspaidan mainiosti. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kaunis ja raikas asu. Ja nätisti olet tuon huivin solminut. Minä en ole koko kesänä käyttänyt farkkuja. Mutta kunhan syksy tulee...
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella farkkujen käyttö vähenee kesäaikaan, vaikka muuten niitä käyttää useamman kerran viikossa.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää tämä yhdistelmä. Kohta se on taas tosiaan kaivettava farkutkin naulasta ja otettava niitä useammin käyttöön. Asusta tekee muodollisemman valkoisen kauluspaidan lisäksi myös huivi. Tykkään kyllä tuosta valkoisen ja sinisen liitosta.
    Oikein mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Niinpä, ja mihinkäs sitä hyväksi koettua ja mukavalta tyyliään muuttaisi.

      Poista
  5. Hih, mäkin olin eilen farkuissa, tosin raitapaidan kanssa :) Farkut ja valkoinen paita on varma valinta ja korkojen sekä huivin kanssa astetta tyylikkäämpi.

    Ihanaa viikonloppua !

    Ps. Blogissani Habitare lippujen arvonta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulla vaihtui raitapaita päälle alkuillasta. Kuvia tulossa...

      Poista
  6. Vaikka olen ihan täysin kesäihminen ja rakastan aurinkoa ja lämpöä, pakko myöntää, että viileämmällä ilmalla pukeutuminen helpottuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama juttu, että syksyvaatteista on helpompi koota erilaisia kombinaatioita.

      Poista
  7. Ihana asu, kuinka ollakaan omien lempivärien äärellä mennään. Kivaa tulevaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  8. Valkoinen pusero ja farkut on NIIN toimiva yhdistelmä. Mä NIIN tykkään.

    VastaaPoista