tiistai 23. kesäkuuta 2015

Harmaa asukokonaisuus





Alkuviikko on sujunut rennoissa merkeissä maalla lomaillen. Eilen iltapäivällä satoi, mutta ihan oikeasti se tuntui oikein mukavalta: sainpahan vähän siivottua ja järjesteltyä tavaroita sekä tehtyä lisää sytykeruusuja, joille näyttää olevan käyttöä ja varasto tuntuu hupenevan alta aikayksikön. 


Vaikka talossa on sähköllä toimivat patterit, hoidamme mieluummin lämmityksen tarvittaessa tuvan leivinuunin ja parin pienemmän uunin turvin. Minä toimin useimmiten ”sytytysmestarina” ja tykkään käyttää apuna todella käteviksi osoittautuneita sytykeruusuja. Viime vuonna tekemäni ohje niihin löytyy tästä linkistä.

Tänään on ollut oikein kiva sää. Lämpötila ei kohonnut lähellekään hellelukemia, mutta päivällä pitkähihainen paita oli aivan liian lämmin vaatekappale ja illan suussa lämpömittari näytti yli 20 asteen lämpöä. Oiva sää siis ulkona puuhasteluun ja sainkin tehtyä jälleen satsin betonisia raparperin lehtiä.

Asukuvat on otettu jokin päivä ennen maalle lähtöämme. Tuolloin oli todella tuulinen päivä, joita on tänä keväänä ja alkukesällä riittänyt. Ensin kokeilimme kuvien ottamista pihapiirissämme kallion kupeessa, mutta eihän siitä mitään tullut. Tuuli tuiversi milloin hiukset milloin hameen helmat tai takin liepeet kaikkea muuta kuin kuvauksellisiin asentoihin. Yksi suht onnistunut kuva oli, mutta vaihdoimme paikkaa ja saimmekin muutaman julkaisukelpoisen kuvan aikaiseksi.  






Harmaa kynähame, varsinkin tämän pituisena, saattaa helposti tehdä itselleni tätimäisen olon. Niinpä rikoin askeettisen kokonaisuuden tuomalla asuun rentoutta vaaleanharmaalla t-paidalla sekä nahkatakilla. Koruina harmaista makeanvedenhelmistä ja ohuista hopeaketjuista tekemäni kaulakoru sekä korvikset.


Mukavaa keski-viikkoa ja keskiviikkoa!





5 kommenttia:

  1. Todella kaunis kaulakoru ja tykkään kyllä tuosta takista myös ♡

    VastaaPoista
  2. Oi mikä kaunis kokonaisuus ja ennen kaikkea mikä ihana takki! Todella kaunis <3

    VastaaPoista
  3. Ihana kokonaisuus. Sulta löytyy kanssa asustetta kuin asustetta aina joka lähtöön.

    VastaaPoista