perjantai 4. heinäkuuta 2014

Torstaina tummanruskeassa






Tulimme keskiviikkona kotiin muutaman päivän "huoltokäynnille". Puolentoista viikon poissaolon jälkeen oli hyvä tulla tarkistamaan, onko kotona kaikki kunnossa, kastelemaan niin viherkasvit kuin ulkoruukuissa olevat kukatkin, hoitamaan muutamia käytännön asioita ja ennen kaikkea pesemään pyykkiä, jota oli kertynyt  useamman koneellisen verran. Mökkihöperyyttä vastaan ja itsehoidon piikkiin lasken sen, että kaiken muun touhun keskellä olen ehtinyt käväistä parina päivänä vähän alennusmyynneissäkin, joskin aika pikaisesti. Ihana nähdä ihmisiä ja elämää maalaisidyllin ja -rauhan jälkeen.

Eilen illalla poikkesimme Helsingissä ja alun perin oli tarkoitus, että käymme tyttärieni ja Puuhiksen poikien kanssa syömässä ja kohottamassa maljat nuoremman tyttäreni synttäreiden kunniaksi ja Puuhiksen nuorimmaisen armeijan harmaisiin astumisen johdosta. Neljää parikymppisistä nuorta on lähes mahdoton saada kokoon samaan aikaan, eikä se onnistunut tälläkään kertaa. Minun tyttäreni eivät ehtineet illalliselle, mutta onneksi kiireiset neidit ehtivät tulla moikkaamaan meitä myöhemmin illalla.

Rentojen mökkiasujen jälkeen on aina kiva vaihteeksi pukea päälle jotain muuta ja eilen se "muu" tarkoitti pellavajakkua ja korollisia sandaaleja. En yleensä koskaan ota maalle mukaan jakkua ja korkkaritkin vain, jos tiedän että teemme mökiltä käsin käyntejä juhliin, tapahtumiin tms., joten on niin kaupunkilainen olo, kun niihin sonnustautuu.










Ruskeasävyiset korut olivat sekameteli erilaisista materiaaleista: kaulakoru lasista tehty neliöriipus, korvissa tummanruskeat meripihkakorvikset ja ranteessa ohuesta hopealangasta virkattu ketju, jossa lisäksi särökivihelmiä.

 




Eikö ole ihanaa, kun sää taas hellii meitä! Helteistä viikonloppua!


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, asu tuntui niin mukavalta t-paitojen, matalien kenkien ym. jälkeen.

      Poista
  2. Tyylikäs ja rento kaupunkiasu - ja kauniit väriyhdistelmät!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskea voi olla vähän "tunkkainen" kesällä, tykkään sen vuoksi yhdistää sen valkoisen seuraksi.

      Poista
  3. Kiva väriyhdistelmä. En muista sulla nähneeni näitä värejä aiemmin, joten pääsit yllättämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella tulee ruskeaa köytettyä silloin tällöin, kesällä harvemmin. Kivaa vaihtelua se tuo asuvalintoihin.

      Poista