tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pitkästä aikaa burgundia


Parisen viikkoa sitten kotona käydessämme tyttäreni eivät ehtineet syömään kanssamme. Sovimme jo silloin, että käymme juhlistamassa molempien heinäkuisia synttäreitä - nuoremman jo olleita ja vanhemman tulevia - myöhemmin. Tähän tarjoutui mahdollisuus, kun olimme viime viikolla kotona jälleen.
Ruokapaikaksi valikoitui Helsingin Citykäytävässä sijaitseva viikinkiravintola Harald, jossa en ole aiemmin käynytkään.

Mökkivaatteiden jälkeen oli kiva pukeutua vähän siistimmin ja päädyin pliseerattuun sifonkihameeseen. En ole käyttänyt tätä hametta tai viininpunaista väriä pitkään aikaan ja vaikka burgundi ei olekaan varsinainen kesäväri, hameen keveys ja ilmavuus sopivat hyvin kesäiltaan.






Sää oli ollut koko päivän pilvinen ja aurinko alkoi pilkistellä juuri kun olimme lähdössä. Kaupunkiin päästessämme sää olikin lämmennyt huomattavasti ja nahkatakki oli ehkä vähän liikaa, mutta se toi vähän särmää asukokonaisuuteen.

Mitä sitten pidin Haraldin tarjonnasta? Oma vuohenjuustobroilerini oli ihan hyvää, muttei mikään huippuelämys, nuorimmaiseni tosin piti siitä kovasti. Puuhiksen härkäpata oli maittavaa, mutta liha olisi voinut olla mureampaa. Vanhimman tyttäreni annos oli paras valinta; pihvi lisukkeineen oli oikein maukasta. Voiton vei kuitenkin jälkiruuaksi nauttimamme suklaakakku! Se oli niin ihanaa, että pelkästään sen vuoksi olen valmis käymään ravintolassa toistekin. Lisäksi kakku oli gluteeniton, josta tyttäreni oli erityisen iloinen.

Oletteko käyneet maistamassa viikinkiherkkuja Helsingissä tai muissa kaupungeissa ja mikä on kokemuksenne niistä?

Mökillä olen ollut usean päivän ajan ukkosen jäljiltä lähes täysin netittömässä tilassa, välillä yhteydet eivät toimineet ollenkaan, välillä joten kuten hitaanlaisesti. Olipa mukava päästä taas langoille, kun majoitumme hotelliin ja kunnon nettiyhteyden päähän. Aloitimme nimittäin muutaman päivän Etelä-Savon kierroksen ja tänään saavuimme Mikkeliin, josta huomenna matka jatkuu jonnekin päin. Nyt kaupunkikierrokselle!

Hyvää helleviikon jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Oh ihana hame ! Juuri täydellinen pituus. Koko asu on mieleeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Voi että oli kiva vaihteeksi pukeutua naiselliseen hameeseen ja korkkareihin. Nyt taas mennään eri tyylillä.

      Poista