Kuten olen todennut jo aiemmin, viime viikolla innostuin kaivelemaan päälle astetta syksyisempiä kokonaisuuksia. Viikko sitten casual friday -asuun onkin koottu monta yksityiskohtaa, jotka tuntuvat tällä hetkellä syyspukeutumisessa mukavilta: poolopaita, herrainkengät sekä väreinä burgundi ja harmaa.
Lyhythihainen poolo on oikeastaan aika mukava tämän kauden
vaate. Kaulus luo fiiliksen syysvaatteesta, mutta lyhythihaisena pusero
ei ole liian kuuma edes ohuen neuleen alla. Lisäksi kolmivärinen paita antaa lukuisia mahdollisuuksia erinäköisiin ja -tyylisiin kokonaisuuksiin, kun vain vaihtaa housujen tai hameen sekä neuleen tai jakun värejä ja yhdistelmiä. Pitäisikin joku kerta kokeilla ja kuvata niitä tänne.
Viininpunainen on yksi kestosuosikkiväreistäni ja tällä kertaa valitsin poolon seuraksi burgundit housut. En ole käyttänyt niitä sitten viime talven, mutta nyt ne sopivat mielestäni hyvin niin paidan raitoihin kuin alennusmyynnistä ostamieni kenkienkin kanssa.
Korujen suhteen mulla on ollut monta viikkoa kausi, jolloin olen useimmiten valinnut asuun hopeakorut ilman korukiviä tai helmiä. Tähän asuun raskaat sulatuslasikorut sopivat kuitenkin paljon paremmin kuin hopeaketjut tai riipukset.
Kaunista syksyistä viikonloppua!
perjantai 18. syyskuuta 2015
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Vielä kerran kesäisesti
Alkuviikosta asukuvat ovat jääneet ottamatta, sen verran haipakkaa on ollut.
Nämä kesäiset asukuvat otettiin vain joku aika sitten, juuri ennen kampaajalla käyntiäni, mutta niitä katsellessa tuntuu, että aikaa olisi kulunut monta viikkoa. Vähän haikeana voi muistella noita lämpimiä ilmoja, kun mainiosti tarkeni lyhythihaisessa t-paidassa ja sandaaleissa.
Kirjoittelin tätä postausta eilen, kun tuuli ravisteli puita, vettä satoi välillä kaatamalla ja ilma näytti ja tuntui hyvinkin syksyiseltä. Kuvien jälkeen mm. tuo pilkullinen paita samoin kuin kengätkin siirtyivät odottamaan ensi kesää. Toisaalta, kesää rakastan, mutta pukeutumisen osalta olen kuitenkin enemmän syysihminen. Pehmeät neuleet ja tummat sävyt ovat jo jonkin aikaa kiehtoneet ja melkeimpä salaa olen toivonut säiden viilenevän sen verran, että ne voi ottaa käyttöön. Viime viikolla kaivoinkin esiin mm. tukevampia kenkiä, poolopaitoja, neuleita sekä muita syksyisempiä vaatteita. Onpa kiva käyttää niitä muutaman kuukauden tauon jälkeen.
Kumpi sinua sytyttää enemmän: kesä- vai syyspukeutuminen?
Pihalla ruukkuruusu alkoi saada vanhetessaan jänniä punaisia pilkkuja terälehtiin. Onko tämä yleistäkin valkoisille ruusuille? Hauskan näköistä se ainakin on.
Kivaa keskiviikkoa!

maanantai 14. syyskuuta 2015
Torstain asu
Syksyisen poolopaita+keinonahkahame -asun kuvat otettiin viime viikon torstaina Habitare-messuilla. Mulla oli mahdollisuus mennä sinne hyvissä ajoin, jolloin porukkaa ei ollut vielä tungokseen saakka ja meillä olikin hyvä tilaisuus napata kuvia heti alkajaisiksi.
Asukuvien jälkeen oli tarkoitus kuvata myös otteita mielenkiintoisista messukohteista. No, niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että aluksi en muistanut kuvata, kun keskityin messutarjontaan, ja sitten kuin muistin, olin jo niin messuähkyisenä ja täynnä aistiärsykkeitä, että en enää jaksanut innostua kuvaamaan. Onneksi olette varmasti nähneet hienoja otoksia muissa blogeissa.
Esittelyssä oli paljon mielenkiintoisia ja kauniita tavaroita, kalusteita ja ideoita. Harmitti tosin hieman, että meidän kannalta tapahtuma oli viikkoa-kahta liian aikaisin. Päätin jo etukäteen, että yritän olla ostamatta mitään koriste-esineitä tai sisustustavaroita, muuttokuormassa tavaraa on muutenkin liikaa. Ja vaikka tulevassa kodissamme on vain parikymmentä neliötä ja yksi huone vähemmän kuin nykyisessä, on meidän karsittava kovalla kädellä myös kalusteita. Silti jotain uutta tekee mieli hankkia, vaikkapa lamppuja, mattoja tms. mutta messuilta en uskaltanut vielä mitään ostaa. Esim. vanha nahkasohvamme vetelee viimeisiään ja uudelle olisi tarvetta. Kivan näköisiä vaihtoehtoja oli useita, mutta vasta kun pääsemme mittanauhan kanssa selvittämään, minkäkokoinen sohva olohuoneeseen käy, voimme tehdä ostopäätöksen.
Jukka Rintalan standillä kävin parikin kertaa ja maestro itse oli molemmilla kerroilla paikan päällä. Hän esitteli ihania torkkupeittoja sekä kauniita, vastikään markkinoille tulleita lakanoita. Upean taulun hän kertoi maalanneensa edellisenä päivänä. Tuoltakin osastolta olisin voinut ostaa vaikka mitä, nyt tyydyin pariin kynttilä- ja servettipakkaukseen.
Lopuksi piti tietysti kuvauttaa itsensä ahead!-areenan sateenvarjojen alla.
Mukavaa maanantai-iltaa!
perjantai 11. syyskuuta 2015
Tiistain blue and black-asu
Tiistain asuna oli B & B-kokonaisuus eli sini-musta asu. Siistien, toimistokelpoisten farkkujen sekä mustan jakun seuraksi valitsin sinisen sifonkipaitiksen, jossa on mustat kaulukset sekä kalvosimet. Ostin paidan reilu kuukausi sitten, mutta tähän saakka se on kaapissa odottanut syksyn saapumista. Sininen shaali oli mukana lisälämmikkeenä.
Syksyn saapumista ovat myöskin odotelleet tummansiniset herrainkengät, jotka ostin kesäkuussa Virroilta. Mokka- ja nappanahkaiset kengät olivat nekin siten ensi kertaa käytössä ja päivän jälkeen oli todettava, että tulipa tehtyä huippulöytö, kun uudet kotimaiset kahdeksan euron kengät osoittautuivat käytössäkin todella mukaviksi.
Huippuihanaa ja rentouttavaa viikonloppua jokaiselle!
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Harmaata ja vaaleanruskeaa
Välillä on aamuja, ettei meinaa millään keksiä päälle pantavaa ja loppujen lopuksi sitten idea saattaa tulla yllättävästä asiasta. Joskus päivän asuun innoittaa jokin koru, kengät tai paita, ja tähän viime viikkoiseen kokonaisuuteen ja sen väreihin kimmoke tuli shaalista.
Alunperin oli aikomuksenani yhdistää harmaisiin housuihin ja jakkuun aivan toisen väriset asusteet ja paita. Lisäksi suunnittelin ottavani mukaan harmaan villashaalin. Harmaan viitan olin kuitenkin unohtanut maalle, ja kun päädyin ruudulliseen vaihtoehtoon, päätin sitten myös asussa yhdistää samoja värejä.
Harmaan-ruskean eli taupen sävyjä käytän ja yhdistelen keskenään useinkin, mutta puhtaan harmaan ja vaaleanruskean yhdistelmää käytän syystä tai toisesta harvoin. Pidän kuitenkin kovasti näiden värien kombinaatiosta; se on mielestäni niin harmoninen ja tasapainoinen.
Korujen joukosta löytyi asuun sopivat korutkin. Pienistä makeanvedenhelmistä ja hopeasta koostuvan setin tein tyttärelleni aikoinaan hänen ylioppilaspukuaan varten. Korut ovat jääneet kuitenkin omieni joukkoon, ja nyt niille olikin käyttöä, kun sopivat hyvin asuuni.
Mitä tykkäät harmaan ja ruskean yhdistelmästä ja käytätkö sitä itse?
Viimeksi maalla käydessämme pihalla lenteli tavallista enemmän perhosia, myös tämä kaunokainen.
Kaunista viikon jatkoa!

maanantai 7. syyskuuta 2015
Viikon 36 huiput
Viikon huiput -postaus tulee tällä kertaa päivän viiveellä. Tulimme eilen maalta sen verran myöhään, etten enää jaksanut ryhtyä kirjoittamaan ja valitsemaan kuvia. Sen sijaan oli mukava lueskella muiden blogikuulumisia, maalla kun ei oikein tule blogeissa käytyä.
Viikon takaisen kesäisen pellava-asun jälkeen vaihdon asut hieman syksyisempiin. Huiveja olen käyttänyt tosi vähän kesän aikana, mutta nyt innostuin kaivamaan huivit, viitat ja ponchot käyttöön.
Yksi viikon piristysruiskeista oli kampaajalla käynti. Olen useamman kuukauden ajan pitänyt pidempää hiusmallia, vaikka mulle oikeastaan sopii lyhyet hiukset paremmin kuin pitkät. Silti aika ajoin saan päähäni ryhtyä kasvattamaan tukkaa ja olen ihan varma, että alitajuntaan on joskus iskostunut ajatus, joka kiteytettynä kuuluu: "... paksut hiukset hulmusivat, kun hän heilautti ylväästi päätään....". Ilmeisesti kuvittelen, että kun hiukseni saavat lisäpituutta, ne kuin taikaiskusta muuttuvat myös paksuiksi ja minäkin voin upeasti hulmautella hiuskomeuttani. No, ensinnäkään en osaa ylväästi heilauttaa päätäni, vaan pikemminkin yritys näyttää pikemminkin kummalliselta nykimiseltä eikä toisaalta ohuet hiukseni hulmua, vaan hiirenhäntänä viuhahtavat puolelta toiselle. Nyt sain sitten kasvatuksesta tällä erää tarpeekseni ja hiuksia lyhennettiin ihan kunnolla. Samalla väriä vaalennettiin huomattavasti. Olo tuntui heti paljon pirtsakammalta.
Maalla oli viikonloppuna kaunis sää ja perjantai-iltana maisema näytti upealta, kun aurinko paistoi ja järven pinta oli lähes peilityyni. Kyllä kelpasi saunoa.
Lauantaiksi luvattu kokopäivän sade ei yltänyt meille saakka, vaan supistui illan muutamaksi sadekuuroksi ja saimme ihailla sateenkaaria pariinkin kertaan. Luonto näytti aika kuivalta, joten sateet tekivät sille ihan hyvää.
Luonto tarjosi muitakin ilonaiheita ja yllätyksiä. Viimeksi maalta lähtiessämme tiikerinliljat jäivät nupuille ja olin ihan varma, että ne ehtivät kuihtua. Mutta eivätpä olleetkaan, vaan ne hehkuivat edelleen huikean kauniina.
Karviaiset olivat ehtineet kypsyä keräyskuntoon ja viinimarjojakin oli vielä yllin kyllin kerättäväksi. Jopa vadelmia löytyi vielä aamusmoothien ja -tuorepuuron sekaan.
Uskoisitko, että tämä kukka on jo 6 viikkoa viihtynyt maljakossa. Ostin kotiin kimpun sekakukkia Lidlistä heinäkuun lopulla ja kun tuolloin lähdimme maalle, otin sen mukaani. Muiden kukkien kuihtuessa siirsin tämän yhden kukan maljakkoon kuistin seinustalle. Sinne se unohtui ja on näköjään viihtynyt, kun oli edelleen näin hyvässä kunnossa.
Kivaa viikkoa!

Tunnisteet:
hartiahuivi,
huivi,
järvi,
kampaus,
marjat,
smoothie,
Syksy,
tuorepuuro,
viikon huiput
torstai 3. syyskuuta 2015
Pellavaa, pellavaa, pellavaa
Maanantaina oli mukavan aurinkoista ja lämmintä. Ja kun sattui olemaan kesäkuukausien viimeinen päivä, päätin sen kunniaksi pukeutua vielä kerran vimpan päälle kesäiseen asuun kenkiä myöten. Niinpä päälle valikoitui pellavaa pellavalla -kokonaisuus: valkoisten pellavahousujen seuraksi valitsin pellavaisen, hennon vaaleansinisen hihattoman topin sekä saman valmistajan oversize-jakun. Asu oli samalla kertaa siisti, mutta mukavan huoleton.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)