torstai 20. lokakuuta 2016

Yritykseni Nellona Design

Osallistuin ensimmäiselle hopeaketjukurssille yli 15 vuotta sitten ja heti ensimmäisen kurssipäivän jälkeen tiesin, että korujen valmistaminen on mun juttu. Nyt tuo rakas harrastus on noussut uudelle tasolle, kun perustin korujen sekä koriste- ja käyttöesineiden valmistamiseen ja suunnitteluun keskittyvän toiminimen Nellona Design.


Alusta alkaen on yrityksen perustaminen päätyön oheen ollut mielessä epäsäännöllisen säännöllisesti ja perheen sekä ystävien kanssa asiasta on keskusteltu moneen otteeseen. Viime kuukausina olen saanut kyselyitä ja toiveita korujen valmistamisesta, ja niinpä ajatus nousi jälleen ajankohtaiseksi. Kesän lopulla laitoin asian vireille, ja tämän kuukauden alusta alkaen yritys mm. kuuluu alv- ja ennakkoperintärekisteriin.

Merkittävä syy toiminimen perustamiseen on koruleimat. Suomen lainsäädännön mukaan tietyn painon ylittävät jalometallituotteet on varustettava pitoisuus- ja nimileimoin. Sterling- eli 925-pitoisen hopean kohdalla painoraja on 10g eli tuon painon ylittävät myytävät korut on leimattava. Nimirekisteriä pitää yllä Tukes, joka myös myöntää nimileimat. Yksityishenkilö ei voi saada nimileimaoikeutta, vaan hakijan tulee olla yritys. Leimojen puutteen vuoksi en ole kovin innokkaasti tehnyt koruja muille. Toiminimen rekisteröinnin jälkeen pystyin hankkimaan lain edellyttämät leimat ja jatkossa kaikki koruni on leimattu 925-hopealeimalla sekä NODE-tunnuksella olevalla nimileimallani. Nyt kun leima-asiat sekä muut velvoitteet viranomaisiin päin ovat kunnossa, voin hyvillä mielin valmistaa koruja muillekin kuin omaan käyttöön.






Lisään jatkossa kuvia korumalleistani sekä valmiista koruista Nellona Designin instagram-tilille  (@nellonadesign) sekä vielä hieman keskeneräiselle facebook-sivustolle. 

Olen valmistanut muutamia yksittäiskappaleita myytäväksi, mutta ainakin näin aluksi teen koruja pääosin tilausten perusteella. Jos siis jokin koruistani kiinnostaa, otapa yhteyttä vaikka sähköpostin kautta (nellona@hotmail.com). Tarvittaessa teen pieniä muutoksia malleihin toiveittesi mukaisesti, esim. vaihdan koruihin erilaiset kivet tai helmet tai muokkaan ketjujen pituutta.


Käytän valmistuksessa laadukkaita materiaaleja: sterling-hopeaa (en siis käytä muita korumetalleja edes pintahopeoituina) sekä korukiviä, makeanvedenhelmiä ja kristalleja. Valikoimaan kuuluu käsin punotut hopeaketjut, muut hopeakorut sekä hopeasta ja kivistä tai helmistä koostuvia koruja. Lisäksi valmistan mm. viinilasi- sekä kirjanmerkkejä.

Käypä klikkaamassa itsesi Nellona Designen tykkääjäksi niin instassa kuin fb:ssäkin, niin pysyt ajan tasalla, minkälaisia ihanuuksia voit tilata itsellesi tai lahjaksi.




18 kommenttia:

  1. Onnea yrittäjälle. Minäpä kävin heti lisäämässä seurantaan sekä instagramin, että facebookin Nellona design sivut.
    Ihanaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi niin onnittelusta kuin seuraamisesta! Kivaa iltaa ja tulevaa viikkistä!

      Poista
  2. Ihan mahtavaa. Onnea yritykselle!

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa <3 Onnea yritykselle !

    VastaaPoista
  4. Voi miten hieno juttu! Onnea ja tsemppiä :)

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan hieno juttu! Onnea ja menestystä!
    Ja menenpä heti kurkkaamaan Instan ja fb:n sivuille.
    Ja oli tosi kiva tavata messuilla! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava tavata!! Ja kiitoksia toivotuksestasi.

      Poista
  6. Onnea yritykselle! Instassa liityin jo seuraajaksi :-)

    VastaaPoista
  7. Onnea ja menestystä yrityksellesi - johan se oli aikakin;)
    Käväisenpä klikkailemassa itseni seuraajaksi ja ehkä jossain vaiheessa teemme kauppojakin;)
    Ja oli tosi kiva tavata sinut vihdoin ja viimein ihan livenä messuilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli aivan ihana tavata, toivottavasti saamme siihen toisenkin kerran tilaisuuden!

      Poista
  8. Minultakin vielä onnittelut ja menestyksen toivotukset uudelle yritykselle ja yrittäjälle myös:) Nyt vaan markkinoimaan niin mahdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinointi on vielä ollut kovin minimissään, mutta vähitellen sitäkin lisään.

      Poista
  9. Onnittelut ja ihania koruja sulla onkin. Niitä on näkynyt tässä blogin yhteydessä jo paljon ja erityisesti nuo hopekorut ja makean veden helmet on omaan makuun just eikä melkein<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Pidän itsekin kovasti hopean ja makeanvedenhelmien kombinaatiosta, varsinkin valkeat helmet ovat kauniit hopean parina.

      Poista