maanantai 26. lokakuuta 2015

Rentoa liituraitaa


Meikäläisellä jatkuu vielä parin kolmen viikon ajan tilanne, että täällä blogissa ehdin piipahtaa hyvin harvakseltaan. Aika ei vain tahdo riittää kaikkeen, ja jostain on pakko karsia. Mutta marraskuun ekan viikon jälkeen pitäisi tilanteen normalisoitua. Siihen saakka sinnitellään näin.

Vaikka lähes kaikki vapaa-aika menee edelleen muuttopuuhien merkeissä, pariin rentouttavaan hetkeen oli viime viikolla aikaa: ehdin käväistä kampaajalla ja viikonloppu alkoi mukavasti käynnillä kirjamessuilla.

Vapaa-aika on tosiaan ollut kortilla ja ajatukset ovat ihan muualla kuin asuissa. Niinpä viime aikoina on käynyt useamman kerran niin, että joku mukavalta tuntunut asu on yllä monesti lyhyen ajan sisällä, niin tämänkin kokonaisuus.
Messuasuna olivat mustat liituraitahousut, jotka hankin alkusyksystä. Olen aina tykännyt kyseisestä kuosista ja varsinkin työvaatteiksi liituraitaa on tullut hankittua niin housujen, hameiden, jakkujen kuin pukuliivienkin merkeissä. Näissä housuissa ihastuin ennen kaikkea niiden rentoon malliin. Liituraitavaatteet mielletään yleensä hyvinkin virallisiksi, mutta kuvien housut ovat kaikkea muuta. Ne tuntuvat päällä todella huolettomilta - kuin siistiltä versiolta kotiverkkareista. Siis aivan täydelliset vapaa-ajalle.






Lasitetulla parvekkeellamme kesäkukat jaksavat aina vaan kukkia. Olen hankkinut jo aikapäivää sitten syysistuksia varten kanervia, havuja ym., mutta kun en ole vielä raaskinut luopua kauniisti kukkivista kesäistutuksista, ne odottavat edelleen ruukkuihin pääsyä. Nythän sään ennustetaan viilenevän, joten ehkäpä meilläkin siirrytään syksyyn myös istutusten osalta.


Kivaa viikon jatkoa!



12 kommenttia:

  1. Ihana uusi tyyli hiuksissa ja muutenkin taas niin stylena ♡

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, olen itse tosi tyytyväinen lyhyempää hiusmalliin.

      Poista
  3. Hyvä hiusmalli! Liituraidasta ei tosiaankaan tule ensimmäisenä mieleen rentous, mutta mukavan näköiset housut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liituraidasta ei mullekaan ole aiemmin tullut mieleen rennot vaatteet, mutta juuri siksi housut ihastuttivatkin. Ja tosi tyytyväinen olen hankintaa ollutkin.

      Poista
  4. Hei wau miten pirtsakka hiustyyli, ihan mahtava ja tyylikäs ja tuo huivi <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiia! Olen viihtynyt tosi hyvin, kun on taas vaihteeksi lyhyempi malli.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää. Sä olet aina niin tyylikäs

    VastaaPoista
  6. Kiva tukka! Minulla sattui kömmähdys. Omasta tukastani tuli liian tumma värjäyksessä. No tällä mennään.
    Ja tyylikäs olet! Mustavalkoraita on klassikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa olet ollut oikein eduksesi, mutta itsehän sitä parhaiten tietää, missä viihtyy.

      Poista