tiistai 18. elokuuta 2015

Mekkokuvia kesäisissä maisemissa





Kuten olen pariin otteeseen ohimennen maininnut, meillä on syksyn mittaan edessä muutto. Lähes 30 vuotta sitten muutin Helsingin puolelta Espooseen, jossa olen viihtynyt erittäin hyvin. Lapset syntyivät, kasvoivat ja kävivät koulua mukavassa ja viihtyisässä ympäristössä ja omassa elämässäni tapahtui muutos jos toinenkin. Aikansa kutakin ja nyt on asumisen suhteen uusien tuulien aika.
Kodin vaihdon lisäksi edessä on nimittäin asumiseen liittyviä muitakin muutoksia. Kodin lisäksi meillä muuttuu niin asuinalue kuin kotikaupunkikin. Lisäksi paritalo vaihtuu kerrostaloasuntoon ja luonnonläheinen asuinympäristö kaupunkimaisemaan. Viime viikolla tutustuimme lähemmin uuteen asuinympäristöömme ja samalla napsimme asukuvat tulevan kotimme huitteilla.




Kaupunkiasumista haluamme, mutta sen verran olen kuitenkin Espoo-vuosieni myötä tottunut luonnon läheisyyteen, että olin enemmän kuin iloinen, kun tajusin, kuinka vehreää ympäristö on myös tulevalla asuinalueellamme. Aivan kaupunkimaisen alueen vieressä on viihtyisät ulkoilumaastot laajoine viher-, puisto- ja merialueineen.




Ihan Helsingin ytimeen emme muuta, mutta keskustaan pääsee sujuvasti bussin lisäksi myös ratikalla. Niinpä tunnen, että piiiitkän ajan jälkeen minusta tulee ei pelkästään helsinkiläinen vaan stadilainen! Mieltä kutkuttava ajatus!

Näissä maisemissa otetaan sitten jatkossakin asukuvia ja asunnosta sekä muutosta kuulette varmasti vielä lisää kyllästymiseen saakka.

Aurinkoisia päiviä!


8 kommenttia:

  1. Tuo mekko on kyllä aivan ihana <3 tykkään itsekin kietaisumekoista.
    Vai toteutui se sinun haaveesi muuttaa takaisin Helsinkiin. Onnea yhden unelman toteutumisesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Tuntuu niin hyvältä muuttaa takaisin Helsingin puolelle.

      Poista
  2. Kaunis asu ja kivan näköinen laukku. Aika mahtavalta kuulostaa teidän muutto :) Asun itse myös ratikkamatkan päässä keskustasta, mutta puisto ja viheralueita on ympärillä runsaasti. Mikä voiskaan olla parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaampa ihanan viihtyisältä ja kaupunkilaiselta asuinalueelta!

      Poista
  3. Nyt jun katson noita kuvia, niin taitaa olla tutut maisemat. Juoksen tuosta ohi lenkillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, saatetaan sitten törmäillä syksymmällä lenkkeilyn merkeissä. Mikäs sen mukavampaa.

      Poista
  4. Voi kun on kaunis mekko. Mä rakastan mekkoja,kun ne on niin ihanan helppoja kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekot ovat tosi helppoja. kesällä ei juuti kummoisia asusteita tarvitse ja muulloin asusteilla saa helposti erinäköisen ja -oloisen kokonaisuuden.

      Poista