tiistai 18. elokuuta 2015

Mekkokuvia kesäisissä maisemissa





Kuten olen pariin otteeseen ohimennen maininnut, meillä on syksyn mittaan edessä muutto. Lähes 30 vuotta sitten muutin Helsingin puolelta Espooseen, jossa olen viihtynyt erittäin hyvin. Lapset syntyivät, kasvoivat ja kävivät koulua mukavassa ja viihtyisässä ympäristössä ja omassa elämässäni tapahtui muutos jos toinenkin. Aikansa kutakin ja nyt on asumisen suhteen uusien tuulien aika.
Kodin vaihdon lisäksi edessä on nimittäin asumiseen liittyviä muitakin muutoksia. Kodin lisäksi meillä muuttuu niin asuinalue kuin kotikaupunkikin. Lisäksi paritalo vaihtuu kerrostaloasuntoon ja luonnonläheinen asuinympäristö kaupunkimaisemaan. Viime viikolla tutustuimme lähemmin uuteen asuinympäristöömme ja samalla napsimme asukuvat tulevan kotimme huitteilla.




Kaupunkiasumista haluamme, mutta sen verran olen kuitenkin Espoo-vuosieni myötä tottunut luonnon läheisyyteen, että olin enemmän kuin iloinen, kun tajusin, kuinka vehreää ympäristö on myös tulevalla asuinalueellamme. Aivan kaupunkimaisen alueen vieressä on viihtyisät ulkoilumaastot laajoine viher-, puisto- ja merialueineen.




Ihan Helsingin ytimeen emme muuta, mutta keskustaan pääsee sujuvasti bussin lisäksi myös ratikalla. Niinpä tunnen, että piiiitkän ajan jälkeen minusta tulee ei pelkästään helsinkiläinen vaan stadilainen! Mieltä kutkuttava ajatus!

Näissä maisemissa otetaan sitten jatkossakin asukuvia ja asunnosta sekä muutosta kuulette varmasti vielä lisää kyllästymiseen saakka.

Aurinkoisia päiviä!


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Viikon 33 huiput

Omissa ajatuksissani on kuluneella viikolla eniten pyörinyt tuleva koti, muutto ja niihin liittyvät käytännön seikat. Pikkuisen hirvittää, mihin joudun tavarapaljouden kanssa: vaatteita, huonekaluja ja pikkukrääsää on kertynyt vuosien aikana paljon, ja nyt on pakko laittaa osa kiertoon, osa roskikseen ja osa maalle. Onkin ollut jo pidemmän aikaa suunnitelmissa karsia kaappien ja varastojen sisältöä ja nyt se tulee lopultakin tehtyä.

Innoissamme kävimme eräs iltapäivä jälleen kiertelemässä tulevaa asuinaluettamme. Vaikka tunnen alueen entuudestaan jotenkuten, olin yllättynyt, että hyvinkin urbaanin asuinalueen reunamilla maisema on kaikkea muuta kuin kaupunkilaista. Käynnin jälkeen odotan entistäkin innokkaammin muuttoa. Näistä asuntokuviosta ja –aatoksista sekä alueesta enemmän myöhemmin.



Elokuinen koulujen alkaminen on mulle yleensä merkki syksyn alkamisesta – olkoonkin sää kuinka lämmin tahansa. Tänä vuonna ei jostain syystä näin ole, vaan olen edelleen ollut aivan kesäfiiliksissä niin ajatusten kuin pukeutumisenkin osalta. Koko viikon olen käyttänyt hyvinkin kesäisiä asuja ja kevyt hame tai mekko on ollut päällä useampana päivänä. Olen kuitenkin sydänjuuriani myöten farkkuihminen ja ykskaks tajusin, etten ole lähes kolmeen viikkoon käyttänyt farkkuja. Vieroitusoireitahan siitä melkein syntyi ja perjantaina maalle lähtiessä oli ihan pakko vetäistä farkut jalkaan. Voi että ne osasivatkin tuntua mukavilta! Kuulostaako ihan kamalalta kun sanon, että tuolloin mielen sopukoissa kävi toiveen omainen ajatus syksyisemmistä vaatteista ja asuista. Farkkujakin tulisi taas käytettyä useammin. Heh, oikean syksyn koittaessa muistelen kuitenkin sitten kaiholla tämän viikon lämpimiä ”hame”ilmoja.




Marjat olivat oleellisin syy tämänkertaiseen landella käyntiin ja niitähän riitti. Vadelmat ovat tänä vuonna aivan järkyttävän suuria! En ole koskaan nähnyt meidän puskissa noin suuria marjoja ja kun ne kaiken lisäksi ovat pariin viime vuoteen verrattuna erittäin puhtaita eli matoja ei juurikaan ole, pensaista ei malttanut millään lähteä pois. Mustaherukat eivät vielä olleet keräyskypsiä, mutta kyllä sieltä jokunen marja syötäväksi löytyi. Meillä ei ole kotona marjapensaita, mutta maalla käytän marjoja kaikkeen mahdolliseen: aamujugurttiin, -tuorepuuroon tai -smoothieen, vesipulloon, jälkiruokiin jne. Eilen lisäsin muutaman vadelman jopa grillikuuman kasvisnyytin päälle. Antoivat muuten oikein kivan säväyksen.





Kerroin joku aika sitten, että korvamatona soi Haloo Helsingin Pulp Fiction. Edelleen se pyörii päässä usein, mutta sen rinnalle on kiilannut pari muuta radiossa soitettavaa biisiä. Useammin hyräilemäni jääköön esiteltäväksi ensi viikkoon. Sen kuulee radiosta niin usein, että todennäköisesti lauleskelen kappaletta ensi viikollakin.
Tämän linkin takaa löytyy kappale, joka jo jäi pariksi päiväksi unholaan, kunnes eilisestä lähtien on jälleen kaikunut korvissa löydettyäni kylmäsäilöön unohtamani ituiset perunat. 

Tiedossa edelleen kesäisen lämpimiä päiviä, joten upeaa viikkoa!


perjantai 14. elokuuta 2015

Vadelmanpunaista ja valkoista



Perjantai-illan päätteeksi kirjoittelen tätä postausta maalta. Muutaman nopeasti hurahtaneen arkipäivän jälkeen suunnistimme jälleen landelle. Viime sunnuntaina täältä lähtiessämme viinimarjat alkoivat olla kypsiä ja vadelmatkin parhaimmillaan. Pakkohan sitä oli siis tulla marjan keruuseen.

Kuluneen viikon lämpimät ilmat innostivat hameiden käyttöön normaalia enemmän. Maanantain asuna oli alennusmyynnistä ostamani valkoinen hame, johon yhdistin vadelmanpunaisen puseron. 


Kenkien solkia sulkiessa tajusin, että tänä vuonna korkkarisandaalien käyttö on jäänyt tosi vähäiseksi viime kesään verrattuna ja punaiset sandaalitkin olivat käytössä vasta toista kertaa. Sen verran olen kuitenkin varpaista palelevaista sorttia, että vähänkin viileämmällä säällä ei tee mieli astella varpaat ”paljaana”.





Alkuilta sujui maalle asettautumisen ja saunomisen merkeissä ja nyt istahdan nauttimaan takan loimusta valkoviinilasin kera.

Rentouttavaa viikonloppua!


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Käynti Fiskarsin ruukissa



Parisen viikkoa sitten kävimme Fiskarsin ruukissa. Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt jo pari vuotta ja tuona aikana alue on kehittynyt entistäkin viihtyisämpään suuntaan. Aurinkoisen kauniina päivänä matkailijoita oli paljon, eikä ihme. Matkailijoille on tarjolla monia taiteilijoiden, käsityöläisten ja muotoilijoiden tuotteita. Pikkuputiikkeja on laidasta laitaan: mm. sisustus-, lifestyle- ja design-tuotteita, huonekaluja, käyttötavaroita, unohtamatta koruja, vaatteita ja asusteita. Alueella toimii myös esimerkiksi takopaja, keramiikka- ja puusepänverstaita, museoita, lasistudio sekä ravintoloita ja kahviloita.
Pajojen ja myymälöiden lisäksi Fiskarsissa järjestetään lukuisia tapahtumia ja näyttelyitä, joista osa on muutaman päivän mittaisia, osa koko kesän ajan kestäviä.





Fiskarsin ympäristö on kuvankaunista ja vehreä jokilaakso tuo mieleen keskieurooppalaiset maisemat. Alueella onkin monia kasvilajeja, jotka ovat harvinaisia Suomen oloissa. Näissä maisemissa kelpaisi ottaa asukuvia useamminkin.







Mikäli et ole käynyt Fiskarsissa, suosittelen lämpimästi vierailemaan paikassa. Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan ONOMAn kesänäyttelyn aiheena on tänä vuonna puu ja metsä. Näyttely kestää syyskuun loppuun, joten ehdit mainiosti vielä tutustua siihen. Lisäksi loppukesän aikana on vielä tulossa monta mielenkiintoista viikonlopputapahtumaa, mm. Maan Maut, Slow Food festivaalit ja Käsityökortteli. Viihdyt varmasti!


Nämä reippailijat etenivät määrätietoisesti tien yli kohti virtaavaa vettä.
Kivaa viikon jatkoa!



sunnuntai 9. elokuuta 2015

Viikon 32 huiput

Viikko vierähti jälleen hurjaa vauhtia ja tulimme maalta kotiin hetki sitten. Viime päivinä on ollut ihana sää ja lomasta on voinut nauttia täysin siemauksin.

Maanantaina käväisimme Keskisen kyläkaupassa. Ajatukset tosin olivat aivan jossain muualla kuin shoppailussa, saimme nimittäin mukavan viestin asuntoasiaan liittyen. Pari-kolme viikkoa sitten kävimme katsomassa yhtä asuntoa, johon ihastuimme täysin. Harmiksemme emme sitä saaneet. Asunnon varannut pariskunta perui kuitenkin kaupan, joten nyt välittäjä tarjosi sitä meille. Tuon puhelinsoiton jälkeen oli vaikea keskittyä mihinkään. Mutta koska olimme juuri ajaneet tunnin matkan Tuuriin, en halunnut jättää ostoskierrosta väliin. Löysinkin pari kivaa paitista, sandaalit, arkisen pikkumustan ym.



Asuntojuttu taisi oikeasti sekoittaa ajatukseni, sillä vaatteiden lisäksi hankin työ-/puutarhakäsineitä. Enkä tyytynyt yhteen tai kahteen pariin vaan niitä tuli hamstrattua kahdeksan paria! On sekä paksusta että ohuesta nahasta tehtyjä, on kumikäsineitä, puuvillan ja kumin yhdistelmää ja ties mitä. Eipä jää ulkotöiden teko ainakaan käsineistä kiinni.



Yksi kesän parhaita asioita on kotimaiset marjat. On ihanaa, kun aamiaistuorepuuroon tai -smoothieen saa tuoreita marjoja ja parhaassa tapauksessa niitä voi käydä noutamassa pihalta lautaselle.



Ennen maalle lähtöämme äitini toi meille yli 5 kg mustikoita ja lisää on kuulemma tulossa. Mansikoita olen tänä kesänä syönyt enemmän kuin koskaan. Olemme käyneet  lukuisia kertoja läheisellä mansikkatilalla ja olen pakastanut niitä talven varalle useita kiloja. Eilen oli tarkoituksenamme hakea vain parin päivän syöntimarjat, mutta kuinkas kävikään. Hetkessä marjoja oli 2,5 kg! Näin on käynyt joka kerta, kun en malta lähteä mansikkamaalta pois.

Meillä maalla alkoivat vadelmat kypsyä vasta tällä viikolla. Villivadelmat ovat edelleen täysin raakoja, mutta puutarhavadelmat alkavat olla parhaimmillaan. Tänään ennen kotiin lähtöä piti tietysti kerätä viimeiset kypsät ihanuudet mukaan, ja suorastaan harmitti, kun näki, kuinka paljon niitä on kypsymässä ja meidän oli lähdettävä kaupunkiin. Täytyy varmasti ensi viikonloppuna käydä maalla jälleen marjankeruussa, viinimarjatkin kun ovat vielä poimimatta.


Marjojen lisäksi loppukesän suosikkiherkkujani ovat ravut. Omassa järvessämme on (tai ainakin muutama vuosi siten oli) rapuja, mutta emme ole niitä itse pyydystäneet. Korkkasimmekin rapukauden avatuksi kaupan valmiiksi keitetyillä ravuilla. Hyviä olivat!



Tänä kesänä tiluksilla on näkynyt eläimiä paljon aiempaa useammin. Onkohan syynä se, että nyt ensimmäistä kertaa ei pihapiirissä ole koiraa jättämässä hajujälkiä. Olen kertonut aiemmin lintu- ja lumikkokavereistamme, tällä viikolla vuorossa oli lisää vierailijoita. Yhtenä päivänä pienen pieni orava pyrki sisään, seuraavana päivänä jäniksen poikanen. Molemmat olivat niiiin suloisia!



Tätä kukkaistutusta olen tällä viikolla ihastellut moneen otteeseen. Mulla on mökillä suuri pata, johon yleensä laitan helppohoitoisia ja vähään tyytyviä kukkia, jotka eivät piittaa, vaikka pääsisivät kuivahtamaan kotona ollessamme. Viime vuonna istutin pataan samettikukkia, jotka kukoistivatkin upeasti. Juhannuksen maissa kävimme kaupassa Keuruulla ja siellä oli erään kaupan ulkopuolella kausiluonteinen kesäkukkien myyntipiste. Myynnissä olevien kukkien vieressä oli pöytä, jossa oli lappu "Ota tästä ilmaiseksi". Ja minähän otin. Jotkut kukista olivat kyllä aika raaskun oloisia, mutta istutin ne silti pataan. Näin hienosti ne kukkivat nyt.







torstai 6. elokuuta 2015

Kesäisesti beigessä


Parin kokomustan asun jälkeen vaihteeksi otoksia vaaleammasta asusta, joka ylläni oli eilen. Kävimme jälleen Mäntässä ja paluumatkalla tiluksille piipahdimme napsimassa asukuvat Vilppulan venesatamassa. Sekin on oikein mukava ja kaunis paikka, vaikka onkin kooltaan Virtojen vastaavaa pienempi ja vaatimattomampi. Jos liikutte hoodeilla, kannattaa pistäytyä.

Päivä oli mukavan aurinkoinen ja kepeä silkkipusero oli juuri sopivan vilpoisa lähes hellelukemiin yltäneessä säässä. Tykkään tosi paljon vesiputous-kauluksisista paidoista ja niitä onkin sitten kertynyt kaappiin muutamia. On ohuita kesäisiä kuin paksumpia ja lämpimiä. Kaulus olikin yksi niistä yksityiskohdista, joihin tykästyin, kun näin tämän paidan talvella alennusmyynnissä.





Korut on mun juttu ja useimmiten käytän niitä myös maalla ollessani. Eilisen asun korut olivat tavalla tai toisella itselleni nostalgisia:



Kaulakorun olen tehnyt vuosia sitten hopeaharrastusurani alkumetreillä. Korun takaosa on hyvin yksinkertaista Muinaisketjua, johon liitin simppeleitä, kolmen juotetun hopearenkaan muodostamia kolmioita. Koru oli ensimmäisiä töitä, joilla opettelin renkaiden ja ylipäätään hopean juottamista.



Myös sormus on vuosia sitten tekemäni harjoittelutyö. Kivenistutuksen opettelu on helppo aloittaa suurilla, 6mm-8mm:n läpimittaisilla kivillä ja shamppanjan värinen kivisormus oli yksi niistä sormuksista, joihin harjoittelin kartiomallisen kiven istutusta hopearunkoon.



Ranneketjun on joku aikoinaan nimennyt ”Roosaksi”. Mulle sen sijaan isot sivurinkulat tuovat mieleen Mikki Hiiren, joten itse kutsun ketjumallia tuolla mielleyhtymäni nimellä. Tämäkin koru on yksi ensimmäisistä hopeakorutekeleistäni.

Aurinkoista perjantaita!


tiistai 4. elokuuta 2015

Lisää kokomustaa



Edellisessä postauksessahan oli kuvia viime viikon perjantailta, jolloin asuna oli kokomusta kokonaisuus. Seuraavana päivänä eli lauantaina pukeutumisen musta linja jatkui. Toppi oli sama kuin edellispäivänä, ja sää oli niin lämmin, että päivällä tarkeni kerrankin ilman pitkähihaista vaatetusta. Housut sen sijaan vaihtuivat vilpoisampaan hameeseen.



Kevyen ilmava hame on ollut yksi kesäsuosikeistani jo usean vuoden ajan. Useimmiten valitsen sen päälleni vapaa-ajalla, ja onpa se ollut mukana ainakin parilla-kolmella ulkomaanmatkallakin. Mutta sen lisäksi olen käyttänyt sitä silloin tällöin myös töissä asustettuna siistillä paidalla ja avokkailla. Pari vuotta sitten ostamani toppi on osoittautunut yhtä monikäyttöiseksi. Se on miellyttävä hellteellä, mutta toimii hienosti vaikkapa jakkupuvun seurana pehmentäen yleisvaikutelmaa. Vastaavia monikäyttöisiä, lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivia vaatteita, joita kaiken kukkuraksi tykkää käyttää vuodesta toiseen, soisi olevan enemmänkin. 




Helteisiä päiviä!