torstai 31. tammikuuta 2019

Etsimättä löytää


Viikonloppuna tuli taas todistetuksi, että parhaat löydöt ja ostokset tekee silloin kun ei etsi mitään tiettyä.

Mulla on mukavat ja ihan kivan näköiset pitkävartiset talvisaappaat. Ne ovat palvelleet hyvin monen vuoden ajan, joskaan eivät enää ole ihan priimakunnossa. Päätin kuitenkin, että ne saavat kelvata vielä tämän talven ja uusia alan etsiä sitten ensi vuonna. Mutta toisin kävi.

Viime viikonloppuna Tallinnassa kävimme myös kenkäkaupoissa ja eikös vain astuttuani sisään yhteen niistä iskin silmäni ensimmäisenä mustiin saappaisiin. Puoleen hintaan alennetuista jalkineista oli jäljellä kolme paria ja onnekseni yksi niistä oli omaa kokoani. Sen verran olen oppinut, että jos Tallinnassa kohdalle osuu jotain mielenkiintoista, tilaisuuteen on tartuttava. Sieltä ei noin vain lähdetä hakemaan ostamatta jäänyttä vaatetta, kenkiä tai muuta.


Tykkään, kun kengissä tai saappaissa on jokin "juttu". Vaikka vain pieni yksityiskohta, joka tekee niistä mielenkiintoisemmat. Näissä saappaissa sellaista ei ollut, mutta oikeastaan saappaat ovat paremman näköiset ilman sen kummempia koristuksia. Yksinkertainen on kaunista!
Ainoa "ylimääräinen" lisuke on takaosan vetoketju, joka avattuna tuo sopivasti väljyyttä varteen, jolloin saappaat on huomattavan paljon helpompi vetää jalkaan farkkujen tai housujen päälle.


Asukuvat otettiin aamulla. Tiesin jo etukäteen, että vietän työpäivän tiiviisti omissa työtiloissa. Niinpä pystyin pukeutumaan tavallista rennompaan asuun. Farkut, paita ja neuletakki oli täydellisen mukava asu työpäivän mittaiseen tietokoneen ääressä istumiseen.





Parin päivän kokemuksen jälkeen voin todeta olevani äärimmäinen tyytyväinen ostokseeni. Parempia saappaita en olisi voinut löytää, vaikka olisin etsimällä etsinyt.

Aivan ihanaa, kun tammikuu on ohi ja huomenna alkaa helmikuu!
Upeaa viikonloppua kaikille!




12 kommenttia:

  1. Tyylikkäät saapikkaat!
    Iloista helmikuun alkua!

    VastaaPoista
  2. Onpa todella hyvän näköiset saappaat. Kannatti ostaa <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onpas ihanat saappaat! Tosi mukavan oloiset ja kiva tuo takaosan vetoketju.

    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takavetoketju on tosi kätevä, kun lahkeet eivät mene ryppyyn saappaita pukiessa.

      Poista
  4. No jo vain on hienot ja varmasti myös klassiset, joihin tuskin kyllästyy ihan vähään aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että näitä käytän tiiviisti muutaman vuoden.

      Poista
  5. Ihanat saappaat!! Mukavaa helmikuuta sinulle💕

    VastaaPoista
  6. Kiva asu ja upeat saappaat!
    Oon itsekin Tallinnasta ostanut lukuisia kenkiä vain siksi, että siellä löytyy kauniita naisellisia kenkiä joka lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä tosiaan on ihanat valikoimat kenkiä. En edes osaa sanoa, kuinka monet kengät ja saappaat olen sieltä vuosien mittaan hankkinut.

      Poista