keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Burgundi kuuluu syksyyni


Nyt on pakko todeta, että syksy on kuin onkin vallannut mieleni; viime viikolla kaivelin kaapin kätköistä esiin viininpunaisia vaatteita. Burgundi on nimittäin väri, joka edustaa minulle syksy- ja talvikauden alkua. Käytän sitä paljon kevääseen saakka, mutta yleensä maaliskuun loppu puolella ellei peräti jo aiemmin se alkaa tuntua liian talviselta. Jätänkin tuolloin värin suosiolla pitkälle kesätauolle, mutta syksyn saavuttua se vaikuttaa taas ihanan lämpimältä sävyltä.




Viininpunainen on yksi lempiväreistäni ja sen sävyisiä vaatteita on kertynyt kaappiin aika paljon. Paidat, hameet ja mekot ovat kuitenkin malliltaan ajattomia, joten muodin heilahteluista huolimatta olen voinut käyttää niitä usean vuoden ajan. Ja koska ne eivät ole ympärivuotisessa käytössä, en edes ole kyllästynyt niihin. 
Viinipunaisten vaatteiden myötä myös saman väriset kengät, laukut, huivit ja korut ovat päässeet nekin pitkästä aikaa käyttöön.






Olin maanantain vapaalla ja tulimme viikonlopun vietosta maalta vasta tuolloin. On se vaan erikoista, että vain yksi ylimääräinen vapaapäivä saa viikonlopun tuntumaan hurjan pitkältä ja toisaalta sen jälkeen työviikko hujahtaa ohi vauhdilla.

Eikö ole kauniin värinen munakoiso! Sopii täydellisesti omaa syysfiilikseeni. 





1 kommentti:

  1. Kaunis asu ! Pitkästä aikaa myös minun vaatekaappiini on eksynyt viininpunaista. Tuo on niin totta mitä sanot, se on ehdottomasti kausiväri ja keväällä sitä ei varmasti tule käytettyä.

    VastaaPoista