sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Viikon 50 huiput

Joulu tulla jollottaa ja meillä koti alkaa olla joulutunnelmissa, vaikka osan koristeista laittelen paikoilleen vasta ensi viikolla. Homma etenee pikkuhiljaa, ilman stressiä.
Ensimmäisenä otin käyttöön kausivalot niin parvekkeelle kuin sisällekin. Muutaman ikkunan eteen sijoitin perinteiset joulukyntteliköt. Olen tosi iloinen, kun ikkunoiden edessä on kapea syvennys, johon kyntteliköt tai tuikut voi asetella.
Meillä on sängyn yläpuolella vanha ikkunanpoka, jonka olen joskus muinoin petsannut tummanruskeaksi. Nyt innostuin hankkimaan siihen tähtivalot. Sammutan valot yöksi, mutta illalla ne luovat kivan tunnelman.

Kynttelikköjen lisäksi ripustin olohuoneen ikkunoiden eteen jouluoksan eli metsästä löytyneen kuivuneen oksantyngän, johon laitoin valosarjan sekä muutamia koristeita. Jouluoksa on jo usean vuoden ajan kuulunut meidän must-juttuihin joulukoristelussa.




Vaikka tykkään tehdä käsillä erinäisiä puuhasteluja, en ole mikään (paperi)askartelija. Ihailen ja arvostan suunnattomasti niitä, jotka tuosta noin vaan taiteilevat vaikkapa onnittelukortteja tai juhlakoristeita. Joulukortit olen kuitenkin tehnyt itse muutaman vuoden ajan. Viime vuonna kortit olivat mustaa, valkoista, hopeaa ja höyhentä ripauksella blingiä. Tänä vuonna kortit perustuvat luonnonmateriaaleihin. Toin maalta kesällä kaadettujen koivujen tuohta sekä naavaa, joita sitten käytin koristeina paperi- tai juuttinarun lisäksi.



Kävin tällä viikolla kampaajalla ja sen jälkeen jäin Tapiolaan kiertelemään kauppoja tarkoituksena tehdä jouluostoksia. Kiertelin kauppoja ja sainkin idoita muutamaan puuttuvaan lahjaan, joita en kuitenkaan vielä hankkinut. Sen sijaan löysin itselleni oikein kivan laukun, olkoon se sitten synttäri- ja joululahja minulta minulle.
Olen nimittäin kaivannut sinistä käsilaukkua, mutta syksyn aikana en ole löytänyt sopivaa. Kesän ja syksyn aikana olen nähnyt todella kauniin mallisia vaihtoehtoja, mutta väri ei ole ollut ihan se, mitä olen halunnut, "tavallista" tummansinistä. Stockalta bongasin DKNYn laukun, joka oli juuri sitä sävyä, mitä kaipasin. Muutaman päivän käytön jälkeen laukku on osoittautunut juuri niin hyväksi kuin arvelinkin. Se on hyvän kokoinen; mukaan mahtuu kaikki oleellinen olematta liian massiivinen. Lisäksi säädettävän metallihihnan johdosta laukku soveltuu käytettäväksi myös crossbodyna.



Eilen kävin Porvoossa ihastelemassa paikallisia joulumarkkinoita. Kävimme mm.Taidetehtaan joulumarkkinoilla sekä Vanhan Raatihuoneentorin markkinoilla. Tarjolla oli aivan ihastuttavia myyntipisteitä ja -artikkeleita ja väkeä oli tungokseen asti. Niinpä heti alkuunsa totesin, että jätän kuvaamisen sikseen ja keskityn fiilistelemään, vaikka kuvattavaa olisi ollut mielin määrin.
Joulumarkkinoiden lisäksi oli tietysti pakko käydä Brunbergin tehtaanmyymälässä. Innostuin vähän shoppailemaan, huh.


Hyvää kolmatta adventtia!





torstai 10. joulukuuta 2015

Joulunpunaista

Toissapäiväisessä postauksessa uhosin etsiväni seuraavaksi päiväksi päälleni jotain värikkäämpää. Eihän siinä sitten niin käynytkään. Aloin puuhastella jotain aivan muuta, joka johti ensin toiseen hommaan, sitten kolmanteen ja loppujen lopuksi unohdin kokonaan valita vaatteet aamuksi valmiiksi. Kiireissäni vedin päälleni eilen taas mustaa ja harmaata.
Tänä aamuna kuitenkin innostuin vihdoinkin valitsemaan jotain muuta ja joulunpunainen neuletakki tuntui mielialaan sopivalta. Se olikin nappivalinta, sillä tuntuu kuin raikas väri olisi piristänyt niin fiiliksen kuin olemuksenkin eikä pimeä päivä tuntunut ollenkaan niin ankealta. Oli jälleen todettava, että paljon useammin pitäisi pukeutua värikkäämmin.











Kirkkaanpunainen huulipuna ja pisaran malliset korut toimivat myös osaltaan piristysruiskeena. Helppo ja nopea kasvojenkohotus : )


Ajatelkaa, jouluun on enää tasan kaksi viikkoa!





tiistai 8. joulukuuta 2015

Neulemekossa

Viime viikkoina olen asuvalinnoissa mieltynyt simppeleihin ratkaisuihin. Useimmiten vaateyhdistelmät ovat olleet erittäin helppoja ja "tavallisia"; en ole kikkaillut asusteilla tai koruilla enkä ole kokeillut uusia ja erilaisia asuyhdistelmiä. Myös värivalinnat ovat olleet erittäin maltilliset. Monesti olen pukeutunut yhden värin kokonaisuuteen, kun kokomusta, kokosininen, kokoharmaa tms. asut ovat tuntuneet aamuisin mieluisimmilta valinnoilta. Näistä omasta mielestäni mielikuvituksettomista kokonaisuuksista ei ole viitsinyt ottaa edes asukuvia.

'Keep it simple' kuvaa hyvin myös tämänpäiväistä asua. Harmaa neulemekko ja huivi - eipä sen yksinkertaisempaa kokonaisuutta juuri voi olla. Toisaalta viihdyin siinä erinomaisesti, sillä pehmeä neulemekko oli miellyttävä päällä ja huivi lämmitti mukavasti niskaa vedolta.





Näitä tummia sävyjä on tullut pidettyä niin usein, että taidanpa lähteä valitsemaan jotain värikkäämpää huomiseksi.

Hyvää viikon jatkoa!



torstai 3. joulukuuta 2015

Silkkiä ja keltakultaa



Ostin ensimmäisen silkkisen kauluspaidan -80-luvun loppupuolella parikymppisenä. Ihastuin siihen niin, että pian hankin toisen ja muutaman kuukauden jälkeen vielä kolmannen ja neljännen. Yksikään noista ei ollut valkoinen, vaan tuon ajan mukaisesti - ja ehkä myös reilun parinkympin iästäni johtuen - iloisen värisiä: vaaleansininen, keltainen, punainen sekä turkoosi.
Noista ajoista lähtien silkkiset kauluspaidat ovat olleet suosikkejani. Kirkkaat värit ovat vaihtuneet hillitympiin ja useimmat silkkipaitani ovatkin valkoisia. Noiden klassikkopaitojen joukossa on kuitenkin muutama poikkeus, esim. tämän päivän asun ruskeakuvioinen silkkipaita, joka sai seurakseen mokkajakun ja farkut.




Käytän keltakultaisia koruja erittäin harvoin. Jostain syystä tämän kauluspaidan kanssa valitsen lähes poikkeuksetta keltakultaa ja varsinkin mummun perintösormus on "must" juttu.


Kivaa torstai-iltaa!







tiistai 1. joulukuuta 2015

Harmaan maanantain harmaanruskea asu

Niin on joulukuu koittanut ja tuntuu kuin olisimme siirtyneet aimo askeleen lähemmäksi joulua. Ihanaa!
Vaikka minua ei marraskuun ankea, "lonkeron harmaa" sää ahdista samaan malliin kuin monia muita, kieltämättä tuntui virkistävältä, kun tänään sää oli heti auringon nousun jälkeen huomattavasti kirkkaampi kuin eilen ja aurinkokin pilkisteli iltapäivällä hetken aikaa.


Eilinen asu oli väritykseltään itselleni yllätyksellinen. Mulle nimittäin yhdistelmä maanantaiaamu ja surkea sää tarkoittaa lähes poikkeuksetta kokomustaa tai muuten hyvin tummanpuhuvaa kokonaisuutta. Eilen ei näin jostain syystä ollut, vaan etsin päälleni harmaanruskeita, "pitkästä aikaa päällä" -vaatteita. Suurikauluksinen poolopusero oli tänä syksynä ensimmäistä kertaa päällä, samoin ruskea karvaliivi. Ostin liivin kirpputorilta viime keväänä ja ilmat lämpenivät sen jälkeen niin, etten tullut käyttäneeksi sitä kuin kerran tai kaksi. Se olikin suloisen lämmin lisuke poolon seuraksi.





Hyvää joulukuun alkua!



sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Viikon 48 huiput


Tänään tyrskähti ymmärrykseen, että jouluhan on ihan kohta ja meikäläisen kohdalla kausikoristelut ovat aiempaan verrattuna aivan retuperällä. Rakastan kynttilöitä ja kausivalosarjoja ja ne kuuluvatkin meillä ehdottomasti vuoden pimeimpään kauteen. Kynttilöitä olen poltellut jo monen viikon ajan joka ilta, mutta valosarjojen osalta homma on alkutekijöissään. Yleensä olen laittanut ulos valoja jo marraskuun alussa ja sisällekin viimeistään ensimmäisenä adventtiviikonloppuna. Nyt koristeena on vasta yhdet ainoat valot parvekkeella, ne toimme maalta ja oli kätevä ripustaa saman tien käyttöön. Muut kausivalot ovat muuton jäljiltä jossain hyvässä tallessa, kumpikaan meistä ei muista missä. Alkavalla viikolla täytyy kaivaa ne esiin jostain kätköistä. Sen verran olen joulukautta aloitellut, että eilen nautimme kauden ensimmäiset glögit. Ai että osasi olla hyvää!


Jouluvalmisteluiden sijaan olen sentään jotain saanut tehtyä viikon aikana. Työhuone on edelleen täynnä paikoilleen laitettavia tavaroita, mutta vähitellen määrä on kuitenkin pienentynyt. Tällä viikolla sain öljyttyä mummun vanhan pöydän, jonka toin varastosta olohuoneeseemme. Ennen ja jälkeen -kuvista näkee, miten hienosti pellavaöljy tuo esiin pöydän kauniin pinnan, eikä minua haittaa ollenkaan pari tummunutta läikkää, nehän vain kertovat menneestä elämästä.



Nykyisin tapahtuu aika harvoin, että vahdin kelloa jonkun tv-ohjelman tai -elokuvan vuoksi, jotta osaan parkkeerata itseni telkkarin ääreen oikeaan aikaan. Eilen näin kuitenkin kävi. Olin ihan vahingossa bongannut perjantaina, että Yle Teema esittää lauantaina Saturday Night Fever leffan. Se oli ihan pakko katsoa! Aikoinaan elokuva oli mulle ja kaverilleni jotain aivan uutta ja upeaa ja kävimmekin katsomassa sen ainakin kolmeen kertaan. Diskot olivat kova sana myös meidän teini-ikäisten keskuudessa, ja tämän leffan myötä niin diskot kuin tanssikin nousi arvoon arvaamattomaan.
Aika on tehnyt tehtävänsä ja nyt välillä vähän huvitti tuon ajan meininki. Silti on myönnettävä, että on se vaan edelleen niin ihana elokuva. Syyt ihasteluun ovat varmaan toiset kuin -70-luvun lopussa, nyt mieleen palautui ylipäätään oma elämä ja meininki tuolloin. Laitoinpa leffan tallenukseen, niin voin taas fiilistellä joku kerta menneitä.




Mulla pyörii aina jokin musiikkikappale päässä, mutta pitkään aikaan ei ole ollut varsinaista korvamatoa, joka soi korvissa päivästä toiseen. Landella vietetyn viikon aikana ja pitkillä automatkoilla radiota tuli kuunneltua tavallista enemmän ja sen seuraksena yksi kappale on "kiusannut" edelleen monen päivän ajan. Olen kuullut, mutten kuunnellut biisiä kunnolla, niinpä päässä pyörii vain kertosäkeen pätkiä, ärsyttävää. Joskus jopa yöllä, kun satun heräämään, päässä soi "Onnea onnea onnea vaan...."  Tässä teillekin korvamadon aineksia.


Ihan käsittämätöntä, mutta meidän parvekkeella kesäkukat ovat kukoistaneet edelleen näin upeasti. Niinpä en ole viitsinyt vaihtaa niitä syysistutuksiin. Ensimmäisen adventin kunniaksi päätin, että tänään oli aika siirtää myös parveke talvikauteen.



Mulla on ollut tapana jo muutaman vuoden ajan tuoda maalta pikkuruisia kuusentaimia ja kanervaa ulkoruukkujen istutuksiin. Musta ne ovat olleet ihan kivoja somisteita vanhan kotimme edustalla. Viikko sitten toin jälleen maalta pikkukuusia ja tänään vaihdoin ne kesäkukkien tilalle ruukkuihin kaupasta ostettujen kanervien kera.


Parveke siirtyi kertaheitolla talvikauteen, vaikka ihan kokonaan en kuitenkaan malttanut luopua kukkivista kesäkukista. Vaihdoin ne vain toisenlaiseen ruukkuun; olkoon siinä koristeena niin kauan kuin jaksavat kukkia.

Joko sinä olet aloittanut jouluvalmistelut? Tunnelmallista ensimmäisen adventin iltaa!






perjantai 27. marraskuuta 2015

All black friday

Tänään päivän asuna oli kokomusta kokonaisuus, joka koostui rennoista housuista, ohuesta neuleesta ja vieläkin ohuemmasta pitkästä neuletakista. Olen aiemminkin täällä hehkuttanut epäsovinnaisten liituraitahousujen mukavuutta. Ihanat jalassa, jakun kanssa ne sopivat siistimmän kokonaisuuden osaksi, mutta neuleen, farkkupaidan tms. kanssa ne ovat aivan loistavat myös rennompaan menoon. Tänään niiden sekä neulesetin yhdistelmästä muodostui riittävän asiallinen, mutta kuitenkin huippumukava asu, joka oli onnen omiaan marraskuun kostean ankeaan säähän. Koruiksi riittivät korvikset ja nippu hopeisia ohuita rannerenkaita.







All black -asusta tuli mielleyhtymä Suomeenkin rantautuneeseen Black Friday -teemaan. Multa 'Musta perjantai' meni ostosten näkökulmasta aivan ohi. Lehti-ilmoitusten, tv-mainosten ja sähköpostiin tulvineiden viestien mukaan tavaroita olisi saanut vaikkapa joululahjoiksi ihan mukavin alennuksin. Jos viikonlopun ruokaostoksia ei lasketa mukaan, perjantai onkin sujunut osaltani pikemminkin toisen teeman eli kansainvälisen Älä Osta Mitään -päivän tunnelmissa. Sinänsä ironista, että sekä kulutukseen yllyttävä että omaa kulutuskäyttäytymistä ja ekologista jalanjälkeä pohtimaan kannustavat teemapäivät sattuvat tänä vuonna samalle päivälle.

Kumman aihealueen merkeissä teidän perjantainne on mennyt?

Mahtavaa viikonloppua!